Pääministeri Alexander Stubb (kok.) teki perjantaina ensimmäisen vierailunsa Ruotsiin uutena pääministerinä. Hän tapasi Ruotsin pääministerin Fredrik Reinfeldtin hallituksen kansliassa Rosenbadissa.
Tiedotustilaisuudessa pääministerit kiittelivät maiden yhteistyötä useilla alueilla. Lounaskeskustelussa esiin nousivat muun muassa puolustusyhteistyö, talouskasvua tukevan politiikan tarve Euroopassa sekä Ukrainan kriisi.
Mahdollisten Venäjän vastaisten lisäsanktioiden yhteydessä Stubb nosti esiin Suomen ja joidenkin muiden maiden riippuvuuden Venäjästä kauppakumppanina. Hän totesi, että jos Venäjän talous painuu kolme prosenttia, Suomen bruttokansantuote vajoaa 0,5 prosenttia.
– On pohdittava erilaisia mekanismeja, joilla voimme kompensoida tätä. Pitää toivoa, ettei tilanne mene näin pitkälle, mutta olemme myös valmiita käymään keskustelua (sanktioista) voidaksemme vakauttaa tilanteen Ukrainassa.
Suomen pääministerin ensimmäinen ulkomaanvierailu on perinteisesti kohdistunut Ruotsiin ja pääministeri Fredrik Reinfeldt ehätti kiittämään Stubbia perinteen jatkamista.
Reinfeldtilta oli mitä ilmeisemmin jäänyt huomaamatta, että Stubb kuitenkin vieraili ensi töikseen Nato-maa Virossa.
Stubbin mukaan Viron valinta ei ollut symbolinen ele, vaan johtui aikataulusyistä. Valittu järjestys sopi kuulemma paremmin sekä Stubbin, Reinfeldtin että Viron johtajien kalentereihin.
– Pidän kyllä Ruotsista, vaikka Ruotsi ei ole mukana Natossa, Stubb vakuutti hymyssä suin.
Stubb totesi itse kannattavansa Nato-jäsenyyttä, mutta sanoi, ettei asia ole ajankohtainen ainakaan tällä hallituskaudella. Stubb sanoi että perusta puolustusratkaisulle on itsenäinen ja uskottava puolustus.
– Sen lisäksi puolustuksen on elettävä ajassa. On erittäin tärkeätä, että teemme yhteistyötä Ruotsin kanssa.