SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne puolustaa sukupuolineutraalia avioliittolakia SDP:n nettisivuilla julkaistussa kirjoituksessaan.
Eduskunnan lakivaliokunta hylkäsi keskiviikkona kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista. Asian käsittely jatkuu syksyllä eduskunnan suuressa salissa.
Äänestyksestä olivat poissa aloitetta aiemmassa käsittelyvaiheessa puoltaneet demariedustajat Suna Kymäläinen ja Mikael Jungner.
Rinne korostaa, että puolue kannattaa aloitetta, ja hän kehottaa äänestyksessä puolueen edustajia "kulkemaan yksillä rattailla".
– Ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle yksilölle, eikä kenenkään oikeuksien toteutuminen saa olla kiinni muiden moraalista tai omatunnosta, hän toteaa kirjoituksessaan.
– Aloitteessa on kyse ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta. Se ei ole tunnekysymys tai omantunnonkysymys, eikä siinä ole kyse liberaaliudesta tai konservatiivisuudesta.
Rinne muistuttaa, että Suomi on viimeinen Pohjoismaa, jossa samaa sukupuolta olevat ihmiset eivät voi solmia avioliittoa. Hänen mukaansa syrjivät lain johtavat helposti syrjiviin asenteisiin.
– Ihmiset eivät ole yhdenvertaisia, jos lainsäädäntö erottelee heidät seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Se on rakenteellista, lainsäädännössä tapahtuvaa syrjintää, Rinne kirjoittaa.