Suomi vastustaa Euroopan kasvu- ja vapaussopimuksen ehtojen löysentämistä.

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo Suomen olevan Saksan liittokanslerin kanssa samalla linjalla, jonka mukaan ehdoista on syytä pitää kiinni.

Viime viikkoina Italia ja Ranska ovat esittäneet joustoja EU:n taloussääntöihin. Esillä on ollut muun muassa ehdotus, jonka mukaan julkiset investoinnit jätettäisiin pois laskuista, kun maissa määritetään julkisen talouden alijäämää.

Ranskalla ja Italialla on ollut vaikeuksia alijäämän kuromisessa EU:n sääntöjen puitteisiin.

– Olemme erittäin lähellä Saksan linjaa. Ei ole mitään järkeä lähteä avaamaan vakaus- ja kasvusopimusta tai joustavoittamaan sitä lisää. Kannattaa pitää mielessä, että osasyy ongelmiin, joita finanssi- ja talouskriisin aikana kävimme läpi, liittyy nimenomaan siihen, että sopimusta tulkittiin liian löyhästi, Stubb sanoo.

Stubb edustaa Suomea EU-maiden johtajien huippukokouksessa Brysselissä. Kokouksen yhtenä pääaiheena on komission uuden puheenjohtajan valinta. Stubbin mukaan Britannia on jäämässä yksin konservatiiviryhmän Jean-Claude Junckerin vastustuksessa. Stubb ei kuitenkaan näe tämän vaikuttavan kovin paljoa EU:n toimintaan.

– En usko, että se radikaalisti vaikuttaa. Pieni ryppy rakkauteen toki tulee. Meidän tehtävänä on edesauttaa sitä, että löytyy joku fiksu ratkaisu. Yksi teistä ulos on se, että Jean-Claude Juncker rakentaa talouspoliittisen agendan, joka on lähempänä Britannian talouspoliittista linjaa, Stubb sanoi ennen EU-huippukokousta.

Stubbin mukaan kiistassa ei ole kyse EU:n integraation lisäämisestä, vaan Britannian sisäpolitiikasta.