Pääministeri Alexander Stubb (kok.) ja hallituspuolueiden kansanedustajat hehkuttivat hallitusohjelmassa sovittuja liikennehankkeita tiistaina eduskunnassa. Hallituspuolueet pitävät Länsimetron jatkamista Espoossa ja Pisara-radan rakentamista Helsingin keskustan alle valtakunnallisesti merkittävinä hankkeina. Oppositio arvosteli hallituksen tärkeysjärjestystä ja syytti sitä muun Suomen ja teollisuuden tarpeiden unohtamisesta ja keskittävästä politiikasta

Pääministeri Stubb korosti, että hallitus päättää Helsingin seudun ulkopuolisten liikennehankkeiden aikaistamisesta ja laajuudesta syksyn budjettiriihessä budjettikehyksen puitteissa. Rahaa on luvassa elinkeinoelämän kannalta tärkeimpiin ja nopeasti käynnistettäviin pieniin hankkeisiin.

Kalliorinne: Pelivara lähellä nollaa

Antti Lindtman (sd.) kehotti arvostelijoita lukemaan hallitusohjelman kirjauksen siitä, että monia peruskorjausinvestointeja ympäri Suomen tullaan aikaistamaan ja laittamaan käyntiin heti syksyllä.

Risto Kalliorinne (vas.) oli lukenut kirjauksen tarkkaan.

– Paino on sanalla pienet, jonka te jätätte koko ajan siteeraamatta. Ja ne ovat pieniä sen takia, että sata miljoonaa euroa on niistetty pois rahaa ja mitään suurta ei voi käynnistää. Eli teidän pelivaranne silloin syksyllä on aika lailla lähellä nollaa. Ne suuret tarpeet, mitä on olemassa isoihin hankkeisiin Lapissa ja muuallakin, käytännössä syksyllä emme tule näkemään niihin mitään myönteisiä uutisia.

Paavo Arhinmäki (vas.) painotti, että sinänsä kannatettavat pääkaupunkiseudun liikennehankkeet eivät ole elvytystä tämän hetken vaikeaan työllisyystilanteeseen ja niiden rahoituskin on itse asiassa vielä auki.

Pekkarinen: Hallitus silmät ummessa

Myös Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoi, että hänellä ei sinänsä ole mitään liikennehankkeita vastaan. Hän kuitenkin hämmästeli niiden tärkeysjärjestystä. Pekkarisen mielestä siinä ei ole huomioitu esimerkiksi niitä liikenneinvestointeja, joilla metsäteollisuuden suurhankkeiden nopea toteutuminen Äänekoskella, Varkaudessa ja Kuusankoskella varmistettaisiin.

– Hallituksen silmät tässä mielessä nähdä koko Suomi ovat ummessa, päivitteli Pekkarinen.

Anne Kalmari (kesk.) huomautti, että esimerkiksi Äänekosken biolaitokseen ei voi kuljettaa puuta Länsimetrolla tai Tampereen ratikalla eikä liioin Pisara-rata siinä auta.

Lauri Heikkilä (ps.) piti hallituksen pääkaupunkiseudulle suuntautuva ohjelmaa lyhytnäköisenä kun muun Suomen rata- ja kehityshankkeet jäävät nopen osille.

– Miksi tämä hallitus haluaa yhä pakata kansalaisia tänne tukehtuvan ruuhka-Suomen alueelle, ihmetteli Heikkilä.