Eduskunta keskustelee iltapäivällä Alexander Stubbin (kok.) hallituksen hallitusohjelmasta.

Ohjelmasta sovittiin viiden hallituspuolueen kesken viime viikolla. Sen mukaan kasvu- ja työllisyyspaketti kasvaa keväällä sovitusta 600 miljoonasta eurosta 1,7 miljardiin euroon. Lisäsatsaukset suunnataan pääosin asuntorakentamiseen ja ratahankkeisiin.

Elvytystä varten valtio ottaa lisää velkaa, julkisen velan kasvu on tarkoitus saada taittumaan vuonna 2018, eli vuotta myöhemmin kuin aiemmin kaavailtiin.

Samalla verotusta kevennetään. Työn verotus kevenee noin 410 miljoonalla eurolla, ja yritysten edustusmenojen 50 prosentin vähennyskelpoisuus palautetaan.

Minihallitusneuvotteluissa päätettiin myös, että oppivelvollisuusiän nostamisen kustannusten on pysyttävä sovitussa 15 miljoonassa eurossa.