Sosiaali- ja terveysministeriksi nouseva Laura Räty on aktiivinen kokoomuslainen poliitikko.
Hän toiminut aiemmin muun muassa Helsingin kaupunginvaltuustossa kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtajana. Hän on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Kotoisin hän on Äänekoskelta.
Räty jäi niukasti vaille eduskuntapaikkaa viime eduskuntavaaleissa. Hän tuli tunnetuksi myös Kevan puheenjohtajan eduista nousseen kohun yhteydessä. Räty toimii Kevan hallituksen puheenjohtajana.
– Tavoitteenani on vahvistaa puoluevaltuuston asemaa vaikuttajana ja päätöksentekijänä. Puoluevaltuuston on toimittava poliittisen keskustelun herättäjänä sekä suurten linjojen vetäjänä, Räty sanoo.
36-vuotias Räty on ammatiltaan lääkäri. Ennen poliittista uraansa hän teki päätyötään Hyvinkään sairaalassa.
– Lääkärin ammatti on ollut lapsesta saakka unelmatyöni, näen ihmisten arkea sen onnellisina ja toisaalta myös raskaimpina hetkinä, Räty kertoo itsestään verkkosivuillaan.
Räty on kahden pienen lapsen äiti, ja sanoo olleensa viime aikoina vaihdellen äitiyslomalla, hoitovapaalla ja töissä.
Puolueen puheenjohtajan Alexander Stubbin tapaan Räty harrastaa aktiivisesti liikuntaa.
– Olen intohimoinen liikkuja. Harrastan juoksua, erilaisia jumppia ja ratsastusta. Olen juossut neljä täyspitkää maratonia ja useita puolikkaita, Räty kertoo.