Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi nouseva kansanedustaja Lenita Toivakka sanoo ryhtyvänsä innolla uuteen tehtäväänsä.
Hän sanoo perehtyvänsä muun muassa mahdollisuuksiin edistää Venäjän vientiä, joka on heikentynyt Ukrainan kriisin myötä.
Keskeiset tehtävät tarkentuvat hänen mukaansa lähipäivinä.
– Se, että ryhdymme aktiivisesti vaikuttamaan Euroopan komission ohjelmaan, jotta saamme kasvua ja työllisyyttä luotua, ja että Suomen ääni kuuluu valmistelutyössä, Toivakka sanoo.
Toinen sarka seuraavan kymmenen kuukauden aikana on myös viennin edistäminen.
– Team Finland -verkostoa on päätetty vahvistaa uudessa minihallitusohjelmassa ja sen lisäksi, että se näkyy kansainvälisesti, on tärkeää että sitä avataan myös Suomessa ja suomalaisille yrityksille, Toivakka sanoo.