Lenita Toivakka on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja lentoemäntä. Hän on asunut Mikkelissä jo parikymmentä vuotta. Toivakka syntyi Helsingissä 28. syyskuuta 1961.

Toivakka kertoo nettisivuillaan, että hänen äitinsä syntyi ja varttui maanviljelijä- ja kalastajaperheessä Heinävedellä. Toivakan isä oli kotoisin Metsäpirtin Saaroisten kylästä Karjalankannakselta.

Vanhemmiltaan Toivakka sanoo saaneensa ne elämänarvot, jotka hänen toimintaansa ohjaavat. Esimerkiksi perhe ja koti sekä yrittäjyys ja ahkeruus ovat Toivakalle tärkeitä arvoja.

Toivakka on itse ehtinyt toimia yrittäjänä miehensä Jukka Toivakan kanssa yli kymmenen vuotta. He olivat Mikkelin Citymarketin kauppiaita vuosina 1994–2005.

Lenita Toivakka valittiin Mikkelin kaupunginvaltuustoon vuoden 2004 kunnallisvaaleissa. Eduskuntaan Toivakka nousi ensi kertaa vuoden 2007 vaaleissa. Vuoden 2011 vaaleissa hän ylsi vaalipiirinsä ääniharavaksi.

Toivakka on sosiaali- ja terveysvaliokunnan sekä suuren valiokunnan jäsen.

Ylen A-Studion tekemässä lobbausselvityksessä Lenita Toivakka kertoi tavanneensa kevään 2014 mittaan useiden eri alojen vaikuttajia ja yrityselämän edustajia. Keväällä hän teki töitä esimerkiksi kansalaisaloitteiden, tekijänoikeuslain ja tasa-arvoisen avioliittolain parissa.

Lenita Toivakalla on kolme aikuista tytärtä.

13.05: Tarkennettu lobbausselvityksen sisältöä.