Miehet ovat jälleen ottaneet haltuunsa puolueiden johtopaikat, ja minihallitusneuvotteluja käydään miesvoimin. Yle aamu-tv:n sohvalla vierailleiden puolueiden naisvarapuheenjohtajien mukaan politiikkaa ei kuitenkaan nykyään tehdä sukupuoli edellä esimerkiksi lapsilisien kysymyksessä.
– Luulen, että olemme stereotypian ajasta menneet eteenpäin. Isät ottavat yhä enemmän roolia kotona. Meillä on politiikassa paljon sitä sukupolvea, jolla on pieniä lapsia kotona, arvioi Kokoomuksen varapuheenjohtaja Sanni Grahn-Laasonen.
Varapuheenjohtajien mukaan on kuiteenkin aihetta huolestua, jos puolueiden huippupaikoilla on huomattavaa epäsuhtaa sukupuolien välillä.
– Ei pitäisi syntyä sellaista signaalia, että vaikeina talousaikoina miesten on astuttava kehiin, pohtii Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko.
Naisten aseman paranemisesta politiikassa on varapuheenjohtajien mukaan kiittäminen menneitä tienraivaajia, kuten presidentti Tarja Halosta. Edistyksestä huolimatta politiikan lasikatto ei heidän mukaansa kuitenkaan ole vielä murtunut.
– Meillä on menty hyvään suuntaan, mutta naisilla on vieläkin enemmän todistustaakkaa, eli pitää todistaa osaaminen miehiä enemmän, sanoo Kokoomuksen Grahn-Laasonen.
– On olemassa kaksoisstandardi, että että naisen pitää erityisesti osoittaa pätevyytensä, kun miehistä automaattisesti oletetaan, että he ovat päteviä, koska he ovat miehiä SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin sanoo.