Keskustan puoluekokous vuonna 2016 järjestetään Seinäjoella. Keskustan puoluehallitus on päättänyt asiasta tänään äänestyksen jälkeen puoluekokouksessa Turussa.

Seinäjoki valittiin kokouspaikaksi äänestyksellä. Samalla vuoden 2018 puoluekokouspaikaksi valittiin Sotkamo. Muita ehdokkaita olivat Kuopio ja Oulu.

– Seinäjoella on odotettavissa vajaa 2000 virallista kokousedustajaa sekä tuhatkunta muuta osallistujaa, sanoo keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Aki Utter.

Keskustan puoluekokous on maailman demokraattisista puoluekokouksista suurin. Edellisen kerran keskusta on pitänyt puoluekokouksen Seinäjoella edellisen kerran vuonna 1974. Vaasassa puoluekokous on pidetty vuonna 1998.

– Kokouksen saaminen Seinäjoelle on iso asia, sanoo Utter.