Keskustan puoluekokoukseen Turkuun saapunut puheenjohtaja Juha Sipilä torjuu spekuloinnit porvarihallituksen muodostamisesta seuraavien vaalien jälkeen.
– Mitään neuvotteluja ei ole käyty, eikä tulla käymään. Ja jos joku niitä käy, niin sillä ei ole minun valtuutustani. Käydään vaalit ensin, toteaa Sipilä.
Huomenna käytävässä kokoomuksen puheenjohtajakilvassa Sipilällä ei ole suosikkia.
– Minulla ei ole myöskään inhokkia. Antaa kokoomuksen valita puheenjohtajansa niin kuin hekin ovat antaneet meidän valita puheenjohtajamme.
Oppositiojohtaja kuitenkin kasaa paineita tulevan pätkäpääministerin harteille.
– Uuden pääministerin on pystyttävä vastaamaan siihen, miten Suomen suunta käännetään. Jos tämä ei onnistu, silloin on tehtävä johtopäätöksiä ja mietittävä onko parempi järjestää uudet vaalit.
Keskustan puoluekokoukseen Turkuun odotetaan noin 2000 puolueen jäsentä. Kokouksessa valitaan puolueen varapuheenjohtajat ja puoluesihteeri. Istuvan puoluesihteerin Timo Laanisen vahvin haastaja kilvassa on inarilainen Janne Seurujärvi. Seurujärvi toimi kansanedustajana vaalikauden 2007 - 2011. Keskustalähteiden mukaan Seurujärven puolesta juntataan vahvasti.
– Tosi kisa on kyseessä. Seurujärvi on tunnettu hahmo Keskustan kentällä ja vahva ehdokas, arvioi Laaninen kilpakumppaniaan.