Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vakuuttaa Yle Hämeelle, että vankilan peruskorjaus nousee taas esille hallituksen budjettiriihessä. Korjausurakka ja niin sanottujen paljusellien poisto on puhuttanut vankeinhoitoalaa pitkään. Asia tulee ratkaista ennen eduskuntavaaleja ja hallituksen vaihtumista, sanoo oikeusministeri Anna-Maja Henriksson.
Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa on kirjaus, että tällä kaudella päästäisiin paljuselleistä eroon. Tämä vaatisi rahaa myös Hämeenlinnan vankilan korjaukseen. Tätä rahaa ei kuitenkaan vielä oikeusministeriöllä ole.
– Tulen jatkamaan silti tämän asian esillä pitoa, ja nostan sen tulevissa budjettineuvotteluissa. Itse toivon, että tässä asiassa päästäisiin eteenpäin, sanoo ministeri Henriksson.
Hämeenlinnan vankilan peruskorjauksen on arvioitu maksavan 40-50 miljoonaa euroa. Suurin työ on paljusellien peruskorjaaminen ja varustaminen vessoilla. Suunnitelmissa on ollut myös vankilan henkilöstön asuntolatilojen kunnostaminen vankilakäyttöön.