Puolustusmäärärahojen korotusta kannattaville puolueille eilinen presidentti Sauli Niinistön haastattelu Ylen A-studiossa antoi tukea.
– Riittävätkö meidän resurssimme tällä hetkellä uskottavaan puolustukseen, kysyttiin Niinistöltä A-studiossa.
– Ei, vastasi presidentti empimättä.
– Luulen, että siitäkin näytti täälläkin vallitseva liki yksimielisyys, jatkoi Sauli Niinistö viitaten maanantain turvallisuuspolitiikan Kultaranta-keskusteluihin Naantalissa.
– Meillä riittää toimintamenoihin ilmeisesti kohtuullisesti, mutta sitten kun tarvitaan kalustohankintoja, tarvitaan lisää, arvioi presidentti viitaten rahantarpeisiin.
Puolustusvoimat on arvioinut uusien asehankintojen lisärahan tarpeeksi vuonna 2016 vähintään noin 50 miljoonaa euroa. Lisärahan tarve kasvaa kohti vuotta 2020 ja 150 miljoonaa euroa. Lisäksi puolustusvoimien mukaan tarvitaan tavanomaiset indeksikorotukset.
Vuonna 2014 asehankintoihin on varattu alle 500 miljoonaa euroa.
Puolustushallinnon kaikki menot ovat vuonna 2014 noin 2,75 miljardia euroa. Määrärahat ovat laskeneet viime vuosina valtion talouden säästöjen vuoksi.
Enemmistö eduskuntapuolueista myönteisiä korotukselle
Kaikki eduskuntapuolueet ovat mukana puolustuksen parlamentaarisessa selvitysryhmässä, jossa arvioidaan pitkän aikavälin tarpeita ja kehitystä.
Kokoomuksen kansanedustajan Ilkka Kanervan johtamassa ryhmässä kaikki suuret puolueet ovat yli hallitus–oppositio-rajan myötämielisiä puolustusmäärärahojen korotukselle seuraavan hallituskauden aikana.
Kanerva oli tyytyväinen puolustusvoimien ylipäällikön eli presidentin tukeen rahojen korotustarpeesta.
– On tietysti erinomainen asia, että hän myöskin halusi nähdä tämän asian tärkeyden näin keskeisenä ja otti sen siinä Naatalin puheessaan esille tavalla, joka ei jättänyt epäilykselle sijaa, arvioi Kanerva.
Vasemmistoliitto vastustaa puolustusrahojen korotusta eikä Vihreätkään pidä korotusta itsestäänselvyytenä.
– Nykytasolla pitäisi mennä ja puolustusvoimien sopeuttaa toimintansa valitsevaan määrärahatasoon, sanoo vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie.
Lapintien mielestä ei ole tosiasioihin perustuvaa puhua siitä, että puolustuskyky romahtaisi, jos noin 50 miljoonan euron korotus jää puolustusvoimilta saamatta.
Vihreät ei pidä korotusta itsestäänselvyytenä.
– Jonkin verran nykyistä pienempi sodan ajan joukko ja sitä kautta pienemmät kustannukset joukon kouluttamisessa ja varustamisessa antaisivat tilaa puolustusvoimien materiaalihankintoihin, arvelee kansanedustaja Anni Sinnemäki (vihr.).
Niin Sinnemäki kuin Lapintiekin ovat jäseninä Ilkka Kanervan johtamassa puolustuksen parlamentaarisessa seurantaryhmässä.