Puolustusministeri Carl Haglund (r.) vaatii perintöverosta luopumista Helsingin Sanomissa lauantaina. Hän on esittänyt vaatimuksensa aiemminkin. Nyt hän ehdottaa, että asiasta aloitettaisiin selvitystyö kesän minihallitusneuvotteluissa.

Haglundin mielestä perintövero voitaisiin korvata luovutusvoittoverolla Ruotsin mallin mukaisesti. Ruotsi poisti perintö- ja lahjaveron vuonna 2004. Peritystä omaisuudesta maksetaan Ruotsissa veroa vasta, kun se myydään. Niin kutsuttu luovutusvoittovero lasketaan hankintahinnan ja myyntihinnan välisestä erotuksesta.

Haglundin mukaan Ruotsissa luovutusvoittovero tuottaa valtiolle käytännössä saman verran kuin Suomen perintövero. Suomen valtio saa perintöverosta noin puoli miljardia euroa tuloja vuodessa.

Ruotsalainen kansanpuolue on ajanut jo vuosia perintöverosta luopumista. Haglundin mukaan perintövero on julkisuudessa turhan usein esitetty rikkaiden verona, vaikka tosiasiassa se koskee suurinta osaa suomalaisista.