Eteläkarjalaiset kokoomuksen puolukokousedustajat kannattavat puolueen uudeksi puheenjohtajaksi Paula Risikkoa ja Jan Vapaavuorta. Yle Etelä-Karjala kysyi maakunnan kokoomuksen puoluekokousedustajilta, ketä he aikovat äänestää puheenjohtajaksi.
Sosiaali- ja terveysministerillä on Etelä-Karjalan naisedustajien kannatus. Kokoukseen lähtevistä naisedustajista kaikki kantansa paljastaneet nimesivät suosikikseen Paula Risikon. Kaksi naisedustajaa ei halunnut kertoa ehdokkaansa nimeä.
– Tässä kaikessa pääministeritohinassa tuntuu unohtuvan, että olemme valitsemassa puolueellemme puheenjohtajaa, emme pääministeriä. Risikko on korkeasti koulutettu, fiksu nainen, jolla on laaja osaamistausta ja pitkä järjestökokemus sekä näkemystä Suomen tulevista haasteista koulutus- ja työhistoriansa kautta, valintaansa kommentoi Lappeenrannan kokoomuksen edustaja Raila Oksanen.
Vapaavuori miesten suosikki
Miesedustajista enemmistö kannattaa elinkeinomisteri Jan Vapaavuorta. Yksi mies äänestäisi Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbia ja yksi mies pohtii vielä valintaansa Stubbin ja Vapaavuoren välillä. Yhtä kokousedustajaa ei tavoitettu.
– Kaikki ovat hyviä ja päteviä, mutta Jan Vapaavuori on ainut mahdollisuus ja mitat täyttävä ehdokas kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi. Hän omaa valittavista ehdokkaista parhaat ominaisuudet, joilla Suomi saadaan nousuun. On monipuolista kokemusta eri politiikan aloilta, perustelee valintaansa Kari Metsäkallio Luumäeltä.
Stubbia tukee kantansa paljastaneista vain Joutsenon Sami Jokelainen.
– Alex on jo vakuuttanut suuren joukon suomalaisia. 115 000 ääntä eurovaaleissa 2004 ja 42 000 ääntä eduskuntavaaleissa 2011 puhuvat puolestaan, 148 000 ääntä viimeisessä vaalissa oli myös luottamusta tekevä tulos. Jos kansa saisi valita hän olisi seuraava pääministeri, perustelee Jokelainen Stubbin valintaa.
Etelä-Karjalasta lähtee viikon päästä pidettävään kokoomuksen puoluekokoukseen 12 äänivaltaista edustajaa. Kokoomuksen paikallisyhdistysket ovat valinneet äänivaltaiset edustajansa Lahden puoluekokoukseen. Lisäksi kokoukseen lähtee Etelä-Karjalasta useita puolueen jäseniä, joilla ei ole äänioikeutta puheenjohtajan vaalissa.
– Yhdistyksemme on myös ilmoittanut halukkuutensa käyttää ylimääräisiä ääniä, mikäli joku paikallisyhdistys jättää osallistumatta puoluekokoukseen, kertoo Esa-Pekka Räsänen Lappeenrannan kokoomuksesta.