Puolustusministeri Carl Haglund (r.) kertoo, ettei hän tiennyt pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) olleen väärän tiedon varassa Hornet-jupakassa.
– En aikanaan rekisteröinyt hänen virheellistä lausuntoaan.
Haglund kertoo, että hänellä on itsellään ollut melkein alusta asti oikea ja hyvä kuva siitä, mitä on tapahtunut, eli että hävittäjiä ei lähetetty tunnistamaan ilmatilaa loukanneita venäläiskoneita.
– Epäilemättä ensimmäinen viesti oli vähän vaikeasti tulkittavissa.
Hän kertoo saaneensa asiasta lyhyen ajan jälkeen tarkemman raportin.
Tiistaina lomalta palannut Haglund ihmettelee valtioneuvoston kanslian toimintaa.
– On tietenkin erikoista, että kukaan valtioneuvoston kansliassa eikä kukaan muukaan ole mieltänyt sitä, että pääministeri on väärän tiedon varassa.
Hän uskoo, että kaikki osapuolet ottavat opiksi.
– Tulevaisuutta ajatellen on hyvä käydä läpi, varsinkin siellä valtioneuvoston kansliassa, miten omia prosesseja voidaan parantaa.