Uusi vaalipiirijako mutkistaa ensi vuoden eduskuntavaalien ehdokasasettelua. Kymen ja Etelä-Savon vaalipiirit yhdistettiin viime vuonna. Ensi vuoden vaaleissa ehdokkaita äänestetään ensi kerran Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Vielä viime vaaleissa puolueet saivat asettaa piireistä yhteensä 28 ehdokasta. Nyt määrä on pudonnut 17:ään, joten kilpailu ehdokkaaksi pääsemisestä tiukentuu.
Neljä suurinta eduskuntapuoluetta lähtevät Kaakkois-Suomessa vaaleihin täysin eri asetelmista.
Kokoomus pitää listansa piilossa
Kookkain eduskuntapuolue kokoomus luottaa siihen, että ehdokaslistasta päästään yhteisymmärrykseen piirihallituksessa. Puolue sulautti Etelä-Savon ja Kaakkois-Suomen piiritoimistonsa yhteen jo viime syksynä, joten yhteistä säveltä on ehditty hakea.
– Tämä on aika iso palapeli, koekaniini. Näissä vaaleissa tehdään pohjatyö tästä eteenpäin, miettii Kaakkois-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtaja Jyrki Selenius.
Selenius ei halua vielä puhua ehdokaslistalle todennäköisesti päätyvistä nimistä, sillä listasta halutaan mahdollisimman täydellinen ennen julkistuksia.
Poliitikkojen tai paikallisyhdistysten omia ulostuloja kokoomus ei kuitenkaan aio estää. Tällaisia ovat tehneet muun muassa lappeenrantalainen Tuomas Telkkä, ex-kansanedustaja Jari Larikka ja EU-vaaleissa hyvin pärjännyt Antti Häkkänen. Istuvat kansanedustajat Jukka Kopra, Lenita Toivakka ja Anu Urpalainen ovat myös mukana pelissä.
SDP:n kansanedustajat haluavat jatkokaudelle
Kokoomuksen tapaan myös SDP yhdisti piiritoimistonsa viime vuonna. Tuloksena oli koko maan suurin sosiaalidemokraattien piiri, josta eduskunnassa istuu kuusi kansanedustajaa: Jouni Backman, Anneli Kiljunen, Suna Kymäläinen, Jukka Kärnä, Sirpa Paatero ja Pauliina Viitamies. Kaikki kuusi haluavat myös jatkokaudelle.
Kaakkois-Suomen SDP valitsee suurimman osan ehdokkaistaan elokuun jäsenvaalissa. Ehdolle on asettunut 21 ehdokasta, joista vaaleissa valitaan 14. Loput kolme valitsee piirihallitus. Toiminnanjohtaja Sanna Koskenrannan mukaan järjestelyllä on tarkoitus saada aikaan mahdollisimman monipuolinen lista. Tavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan ole helppoa, sillä halukkaita on takavuosia vähemmän.
– Tietämys vaalien haasteista on voinut hillitä intoa. Haasteet ovat meille melkoiset, Koskenranta sanoo viitaten esimerkiksi suurempaan kampanja-alueeseen.
Perussuomalaiset kahdessa leirissä
Viime eduskuntavaalien suurin voittaja perussuomalaiset ei ole lähtenyt yhdistämään aluejärjestöjään. Puolueella on Kaakkois-Suomen piirissä kaksi alueyhdistystä: Etelä-Savon Perussuomalaiset ja Perussuomalaisten Kymen piiri.
Molemmat yhdistykset valitsevat ainakin osan ehdokkaistaan kesäkuussa käytävissä jäsenvaaleissa. Kymen piiri on jo julkistanut vaaliehdokkaansa. Yhdistykset ovat sopineet lopulliselle listalle kiintiöt. Etelä-Savo tulee saamaan lopullisia ehdokkaita kuusi, Kymi 11.
Reijo Tossavaista lukuunottamatta kaikki perussuomalaisten istuvat kansanedustajat näyttävät asettuvan ehdolle myös ensi vuonna. Juho Eerola ja Jari Lindström ovat ilmoittaneet halukkuutensa jatkokaudelle. Kaj Turunen ei ole vahvistanut ehdokkuuttaan, mutta myös hän lienee asettumassa ehdolle.
Keskusta jälkijunassa
Keskusta ei hoppuile eduskuntavaalien kanssa. Puolue on vasta keräämässä ehdotuksia ehdokkaista paikallisyhdistyksiltään. Keruu jatkuu elokuuhun asti, ja ehdokkaiden valinta tapahtuu syyskuussa. Jäsenvaaleja järjestetään, jos ehdokkaita ilmoittautuu runsaasti.
Keskustalla on Kaakkois-Suomen vaalipiirissä peräti neljä alueyhdistystä: Kymenlaakson, Etelä-Savon, Itä-Savon ja Karjalan piirit. Kymenlaakson piirin toiminnanjohtaja Pirjo Matikainen myöntää, että uusi asetelma ja yhteispeli tekevät vaaleista kinkkiset.
– Ei tämä tule olemaan mitenkään yksinkertaista. Ensimmäisten vaalien jälkeen nähdään mitä teimme oikein ja mitä väärin, Matikainen kertoo.
Keskustan kansanedustajista Katri Komi on ilmoittanut, ettei aio yrittää jatkokaudelle. Muut Kaakkois-Suomen piirin kansanedustajat, Jari Leppä, Kimmo Tiilikainen ja Ari Torniainen, lienevät jatkamassa.