Kaikki puheenjohtajaehdokkaat olivat yksimielisiä sen suhteen, että ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeuden poistosta ei lähdetä kesäkuisissa minihallitusneuvotteluissa riitelemään. Jan Vapaavuoren mukaan Suomessa eletään parhaillaan niin kriittisessä tilanteessa, että katse on luotava suurempiin asioihin.

Puheenjohtajaehdokkailta kysyttiin myös, pitävätkö he oikeana Helsinkiin suunnitteilla olevan uuden lastensairaalan rahoittamisesta osaksi yksityisin varoin.

– Tottakai hyvä asia, loistavaa työtä on tehty Anne Bernerin johdolla, tavoitteena on, että lapsille saadaan sairaala. On hyvä, jos mukana ovat sekä julkinen että yksityinen sektori. On mustettava, että nyt tehdään maailman parasta lastensairaalaa, sanoi Alexander Stubb.

Vapaavuoren mielestä pitää olla mahdollista rahoittaa hankkeita myös pelkillä julkisilla varoilla.

– Nyt sairaalan rakentamista on kuitenkin nopeutettu yksityisellä rahoituksella. Kannustaisin yksityistä sektoria olemaan mukana rahoituksessa ihan missä tahansa, esimerkiksi Aalto-yliopisto on tästä erittäin hyvä esimerkki.

Myös Risikko piti yksityistä rahoitusta hyvänä asiana.

– Mielestäni pelkillä julkisilla varoillakin pitää voida tuottaa maailman parasta lastensairaalaa. Silti on hienoa, että nyt myös yksityiset lähtivät mukaan rahoitukseen. Sosiaali- ja terveydenhuollon palveluistahan 25 prosenttia tuottaa yksityinen sektori.

Risikko vastustaa ulkoista adoptiomahdollisuutta homopareille

Sukupuolineutraalin avioliittolain kannalla olivat kaikki kolme. Vain adoptio-oikeus aiheutti säröä näkemyksiin. Vapaavuori ja Stubb kannattivat vapaata adoptio-oikeutta. Risikko rajaisi oikeuden adoptoida vain lapsia, joiden vanhempi on jompikumpi puolisoista.

– En kannata ulkoista adoptiota. Sillä voi olla vaikutusta kansavälisiin adoptiojonoihin. En arvota ihmisiä, vaan lapsen oikeutta vanhempiin. En näe tätä konservatiivikysymyksenä, vaan ajattelen lapsen etua.

Vapaavuoren mukaan lait säädetään vallitsevan yhteiskunnan arvojen pohjalta ja hänen mukaansa yksilönvapautta on suojeltava niin pitkälle kuin mahdollista myös tässä asiassa.

Stubb muistutti, että hän oli ensimmäinen, joka allekirjoitti lakialoitteen tasa-arvoiseksi avioliitolaiksi ja että Suomi on ainut Pohjoismaa, jolla ei ole tasa-arvoista avioliittolakia. Stubbin tai Vapaavuoren mielestä adoptiolakiin ei tarvita varaumia.

Kukaan ei kannata globaalia varallisuusveroa - Stubb toivoo jämäkämpää Nato-linjausta

Puheenjohtajaehdokkaista kaikki ottivat odotetusti kielteisen kannan globaaliin varallisuusveroon.

Tuloeroista Risikko totesi, että Suomessa tuloerot eivät ole suuret, kun verrataan Euroopan maita tosiinsa. Hän huomautti, että meillä on mm. tulonsiirtoja, etuuksia ja hyvä sosiaalipalveluverkosto tasaamassa tuloeroja.

Stubb sanoi, ettei pidä valtiokapitalistisesta ajatuksesta ja Vapaavuori totesi, ettei varallisuusveron globaali käyttöönotto ole yksinkertaisesti realistista.

Perintöverotuksessa on Risikon mukaan korjattavaa, mutta työn verotukseen hän tarttuisi ensimmäisenä.

– Työn verotus on seuraavalla hallituskaudella saatava alemmaksi.

Stubbin mukaan koko ajatuksesta, että vero sinänsä olisi jotenkin hyvä asia, on päästävä eroon.

– Vapaiden markkinoiden kautta luomme järjestelmän, jolla talous kasvaa ja silloin kun koko kakku kasvaa, myös tuloeroja voidaan pitkällä juoksulla tasata. Työn verotusta on laskettava.

Vapaavuori muistutti, että kireä perintöverotus ei ole oikein, jos sen takia on sukupolven vaihdoksen myötä laitettava lappu yrityksen luukulle ja työpaikkojakin häviää, kuten nyt joskus tapahtuu.

Natoon lähdöstä Vapaavuori sanoi uskovansa, että vielä seuraavalla hallituskaudella sinne ei todennäköisesti olla lähdössä. Risikko myötäili Vapaavuorta, lisäten että toki jos kansan tahto muuttuu, on hänkin siihen valmis. Stubb puolestaan jatkoi Nato-myönteistä linjaansa ja toivoi kokoomuksen ottavan asiassa johtajan roolin ja tuovan selkeästi kantansa esiin.

Kokoomuksen uusi puheenjohtaja valitaan sääntömääräisen puoluekokouksen yhteydessä Lahdessa lauantaina 14. kesäkuuta.