Presidentin kesänviettopaikan, Naantalin Kultarannan maisemaa hoidetaan luonnonmukaisin menetelmin. Viime kesänä alueen heinänharvennuksesta ja lannoituksesta vastasi pöytyäläinen lammaslauma.

Tulos oli presidenttiparin mieleen, sillä työ jatkuu. Märehtijät ovat nyt palanneet arvovaltaiselle laidunmaalleen.

Kaikkiaan 11 lammasta laiduntaa Kultarannan mailla.

– Täällä on nyt viisi konkaria viime vuodelta ja kolmella niistä on karitsoja, kertoo lampuri Tapio Rintala.

Mukana on yksi pässikin.

– Taitaa käydä niin, että se saa olla vain osan kesää täällä ja pääsee sitten muualle myöhemmin, Rintala arvelee.

Lampaat tarttuivat työhön heti innokkaasti.

– Varmasti viime vuonna täällä olleet lampaat muistavat paikan, ne olivat paljon varovaisempia viimeksi. Nyt oli selvästi heti tiedossa, mihin suuntaan lähdetään, kuvailee Rintala.

Työmaa on lampaille ihanteellinen.

– Täällä kyllä syötävää riittää ja aika monipuolisesti, esimerkiksi omenanlehtiäkin.

Aloite lampaiden hankkimiseen tuli presidenttiparilta.

– He halusivat kunnioittaa paikan vanhoja perinteitä maalaistilana, jossa on ollut varmasti vuosisatoja lampaita.