Valtiovarainministerin paikan ensi viikolla jättävän Jutta Urpilaisen mahdollisista uusista tehtävistä eduskunnassa ei ole vielä sovittu. SDP:n ryhmänjohtaja Jouni Backman vakuutti, että asiaa koskevat keskustelut ovat vielä alkutekijöissään.

- Kaikki muut ratkaisut ovat aivan auki. Nyt tehtiin tämä ministerin valinta ja eduskuntapäähän liittyvät asiat katsotaan sitten ajan kanssa, hän sanoi.

Urpilaista on istutettu arvioissa esimerkiksi suuren valiokunnan puheenjohtajan paikalle. Paikka vapautuu, kun sen nykyinen haltija Miapetra Kumpula-Natri siirtyy europarlamenttiin. Backmanin mukaan oleellista ei kuitenkaan ole se, mikä paikka olisi sopivasti vapaana, vaan kaikki SDP:n paikat ovat mahdollisia.

- Itse lähden aina periaatteesta, että kaikki paikat ovat aina puolueen käytettävissä. Ja kun puhutaan puolueen entisestä puheenjohtajasta, niin vielä suuremmalla syyllä ei voida lähteä siitä, että jouduttaisiin miettimään, onko jotakin paikkoja jaettavissa, hän sanoi.