SDP:n puoluevaltuusto päättää huomenna ministerivaihdoksista. Puolueen päättävät elimet ovat koolla ennen puoltapäivää.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen jättää paikkansa hallituksessa hävittyään puolueen puheenjohtajavaalissa. Ei ole varmaa, että hänen seuraajansa Antti Rinne ottaa puolueen puheenjohtajan tehtävien lisäksi myös valtiovarainministerin tehtävät.
Rinne itse on vaikuttanut asian suhteen epäröivältä. Julkisuudessa valtiovarainministerin paikalle on aseteltu ainakin eduskunnan puhemies Eero Heinäluomaa, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backmania ja kansanedustaja Tarja Filatovia. Heinäluoman mukaan häntä kiinnostaisivat enemmän nykyiset puhemiehen tehtävät.
Arveluissa on ollut myös, että valtiovarainministeriksi voisi nousta joku muu SDP:n jäsen, jolla on riittävästi painoarvoa.
Rinnettä uskotaan kiinnostavan enemmän työministerin kuin valtiovarainministerin paikka hallituksessa. Tämä tietäisi pitkäaikaisen demarivaikuttaja Lauri Ihalaisen lähtöä. Ihalaistakin on kaavailtu valtiovarainministerin paikalle, jolloin henkilövaihdokset voisivat jäädä vain Rinteen tuloon hallitukseen.
Yhtenä vaihtoehtona on Rinteen jääminen johtamaan SDP:n politiikkaa hallituksen ulkopuolelta.