Vaikka paikkaa europarlamentista ei tullut, nähdään kampanjointi koko maan kattavissa vaaleissa hyvänä kokemuksena tulevaisuuteen.

Keskustan forssalaisehdokas Johanna Häggman keräsi eurovaaleissa reilut 2 000 ääntä.

– Kaiken kaikkiaan varsin myönteinen ja positiivinen kokemus. Tämähän on oman pääoman kasvattamista tulevaisuutta varten. Ensimmäiset kansalliset isommat vaalit on nyt käyty läpi ja keskusta on selvästi vaalivoittaja näissä vaaleissa, eli sen puolesta voi olla varsin tyytyväinen.

– Kyllä tässä sellainen nälkä tästä jäi ja ei tämä työ tähän jää. Jo aiemminkin olen sanonut, että kävi miten kävi niin työ jatkuu. Tällä vaalituloksella täytyy sanoa, että nälkä sen kun kasvoi. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta kyllä vahvasti olen politiikassa edelleen mukana.

Eduskuntavaalit tähtäimessä

Vasemmistoliiton Janne Nieminen niinikään Forssasta sai eurovaaleissa hieman vajaat kaksituhatta ääntä. Vaalityö maakunnissa näkyy vaalituloksessa, uskoo Nieminen.

– Se on hyvin palkinnut Vasemmistoliiton, kannatus on noussut ja olen tyytyväinen, että olen saanut olla tekemässä vaalivoittoa omalta osaltani. Tässä nyt hetki mietitään taas, että mihin mennään ja mitä tehdään. Katsotaan valitaanko eduskuntavaaliehdokkaaksi täältä Hämeestä, olen kyllä valmis ja käytettävissä myös siihen, lupaa Nieminen.

Muutos 2011 -puolueen ehdokas Janne Kuisma Lopelta kertoi vaalien olleen hieno kokemus. Läpipääsyyn hän ei alunperinkään uskonut, vaan lähti hakemaan eurovaaleista kokemusta eduskuntavaaleihin. Ääniä Kuisma keräsi reilut sata.