Vain 36,4 prosenttia Viron äänioikeutetuista äänesti EU-vaaleissa. Vuonna 2009 äänensä käytti 43,9 prosenttia.
Yli 40 prosenttiin pääsi tällä kertaa vain Tallinna. Monin paikoin äänestysprosentti jäi alle 30:n.
Politiikantuntija Kristjan Vassil sanoo Viron yleisradioyhtiölle ERR:lle, ettei olisi osannut aavistaa näin suurta pudotusta edes pahimmissa unissaan.
Vaalien voittajaksi nousi pääministeripuolue reformipuolue, joka sai kaksi Viron kuudesta europarlamenttipaikasta. Toinen valituista on entinen pääministeri Andrus Ansip.
Keskustapuolueen kannatus riitti vain yhteen paikkaan edellisten vaalien kahden sijasta. Keskustan puheenjohtaja Edgar Savisaar ei tullut valituksi.
Isanmaan ja Res Publican liitto ja sosiaalidemokraatit saivat kumpikin yhden paikan.
Vaalien ääniharava oli riippumaton Indrek Tarand 13,5 prosentin ääniosuudellaan, jolla hän saa jatkopestin Brysselissä. Viime EU-vaaleissa hänen kannatuksensa oli kuitenkin miltei kaksinkertainen.