Mistä on kyse?

Elsi Kataisen vaaliveturi, keskustan iisalmelaiskansanedustaja ja Pohjois-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Seppo Kääriäinen piti suojattinsa suoritusta eurovaaleissa kohtuullisena. Pielavetisen Kataisen vajaat 20 000 ääntä riittivät keskustan listalla viidenneksi, mutta ei lähellekään parlamenttipaikkaa.

– Äänimäärä vaikuttaa kohtalaiselta, mutta olisi saanut olla enemmän. Itä-Suomen näkökulmasta on erittäin valitettava asia, että Elsi eikä kukaan muukaan yltänyt parlamenttiryhmään.

Istuvista itäsuomalaismepeistä parlamentista putosivat vihreiden Tarja Cronberg Polvijärveltä sekä Lapinlahdelle asumaan palannut kristillisdemokraattien Sari Essayah. Varkaudesta europarlamenttiin noussut Riikka Pakarinen (kesk.) ei ollut enää ehdolla.

– Se vaikuttaa olennaisella tavalla vaikuttamismahdollisuuksiin. On mietittävä Itä-Suomen joukoissa, kuinka tästä eteenpäin taivalletaan, Kääriäinen arvioi.

"Mitä vikaa on Euroopan Unionin politiikassa?"

Eurovaalien äänestysprosentti oli Pohjois-Savossa 35,1. Vaikka äänestysinto kasvoi hieman viiden vuoden takaisesta, Kääriäinen kuvailee lukua "katastrofaalisen huonoksi."

– Siitä pitää ajatella niin, että mitä vikaa on Euroopan Unionin politiikassa, että se etäännyttää suomalaisia ja savolaisia näinkin perusteellisesti. Pitää lähteä pohtimaan sitä, kuinka muuttaa Euroopan Unionia niin, että ihmiset kokisivat sen äänestämisen arvoiseksi ja sen politiikan seuraamisen arvoiseksi.

– Uskon, että hirmuinen byrokraattisuus on siinä eniten ihmisiä ärsyttävä tekijä. Siitä on päästävä eroon.

Kääriäinen sanoo, että vaalitulos antaa suuntia ensi vuoden eduskuntavaaleihin, mutta liian suuria johtopäätöksiä hän ei tuloksesta tekisi.

Virtanen: Kuka on itäsuomalaisempi kuin Merja Kyllönen?

Vasemmistoliiton kuopiolainen eurovaaliehdokas Erkki Virtanen ei jakanut tuloksen ratkettua yhtä synkkää näkymää Itä-Suomen tuloksesta kuin kansanedustajakollega Seppo Kääriäinen. Virtanen iloitsi luonnollisesti puolueensa loistavasta tuloksesta, mutta myös suomussalmelaisen Merja Kyllösen noususta Euroopan parlamenttiin.

– Tämä on huikea tulos. Olemme suhteellisesti vaalien ylivoimaisesti suurin voittaja. Kyllösen ja Li Anderssonin äänimäärät olivat varsin huikeita. Merja Kyllönen on itäsuomalainen ehdokas jos kukaan. Tiedän, että itäsuomalaisten näkemykset tulevat taatusti pysymään esillä, Virtanen huomauttaa.