Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) aikoo palata sairauslomalta töihin eduskuntaan elokuussa. Hän on ollut sairauslomalla marraskuusta lähtien vatsasyövän uusiutumisen vuoksi.

Feldt-Ranta kertoo Hufvudstadsbladetin haastattelussa aikovansa asettua ehdolle myös kevään 2015 eduskuntavaaleissa.

- Uskon, että minulla on paljon annettavaa. Ja kaiken kokemani jälkeen minulla on entistä selvempi näkemys elämän kaikkein olennaisimmista asioista, hän sanoo.

Feldt-Ranta on ollut kansanedustaja vudoesta 2007 lähtien. Hän on toiminut myös SDP:n puoluesihteerinä.