Ruotsissa on eurovaalien alla julkaistu kaksi laajaa kyselyä puolueiden kannatuksesta. Molemmat kyselyt kertovat, että edellisiin vaaleihin verrattuna kannatusmuutokset ovat tuntuvia.

Sekä SvD/Sifon että DN/Ipsosin kyselyssä selvässä johdossa ovat sosiaalidemokraatit, joille mitataan 24,9 - 28,3 prosentin kannatusta. Johtoasemasta huolimatta asiantuntijoiden mielestä demarien tilanne on muuttumassa heikommaksi, koska sen gallupsuosio oli helmikuussa jopa 32 prosenttia ja suunta on alaspäin.

Puolueen tavoite on 25 prosentin kannatus. Edellisissä eurovaaleissa se sai 25,4 prosenttia äänistä.

Toista tilaa pitää pääministeripuolue maltillinen kokoomus, jolle olisi luvassa 16,5 - 18,1 prosentin ääniosuus. Puolue on häviämässä, koska viime vaaleissa se keräsi 18,8 prosentin tuen.

Kolmatta sijaa pitää ympäristöpuolue 12,5 - 13,8 prosentin osuudella. Sen kannatus olisi nousemassa parisen prosenttiyksikköä.

Suurimman yllätyksen olisi tekemässä uusi feministipuolue, joka kyselyissä saa 4,3 - 4,5 prosenttia äänistä ja siten yhden paikan europarlamenttiin. Onnistumisodotuksia lisää se, että kyselyissä feministien kannattajat ovat innokkaimpia äänestäjiä.

Puolue kampanjoi erityisesti euro- ja maahanmuuttovastaisia ruotsidemokraatteja vastaan teemalla "Rasistit ulos, feministit sisään". Ruotsidemokraattien kannatus olisi edellisvaaleista kaksinkertaistumassa 6,9 - 8,6 prosenttiin, mutta heidän kannattajakuntansa kuuluu kyselyjen mukaan eurovaalien laiskimpiin äänestäjiin.

Viime vaaleissa yli seitsemän prosentin kannatuksen saanut Piraattipuolue on katoamassa lähes kokonaan.

Eurovaalikannatuksessa näyttää heijastuvan viimeaikainen trendi, että kokoomuksen johtama hallitusblokki menettää kannatustaan ja demarien johtama vasemmiston ja ympäristöpuolueen ryhmittymä on nousussa. Ruotsissa pidetään syksyllä valtiopäivävaalit.