Puoluepäivä: Vasemmistoliitto 21.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa Vasemmistoliitto. Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Vasemmistoliiton Kaakkois-Suomen piirijärjestön puheenjohtaja Aleksanteri Repo antaa pyyhkeitä Euroopassa ja Suomessa tehdyille leikkauksille. Hänen mielestä kurjistavalla leikkauspolitiikalla ei ole hyvä maine.
– Nyt kun katsotaan mitä Suomessa ja Euroopassa on tapahtunut tämän leikkauspolitiikan aikana, niin se ei selkeästi ole hyvä ratkaisu. Täytyy lähteä sen kautta, että elvytetään, niin Suomessa kuin Euroopassa ja luodaan niitä työpaikkoja. Sitä kautta saadaan hyvinvointia. Tällä hetkellä meiltä vain karsitaan ja meidät kiristetään hengiltä, Repo kertoo.
Repo painottaa, että vasemmistoliitolla on vaihtoehto eurokriisin hoitoon.
– Yleensäkin tämä nykyinen kilpailu kohti pohjaa palkkojen ja hyvinvointipalvelujen kanssa, niin kyllä näitä asioita voi hoitaa eri tavalla, hän kertoo.
Repoa harmittaa ihmisten apatia eurovaalien suhteen.
– Ihmiset ajattelevat, että ei jaksa perehtyä ja se on vaikeaa löytää omaa ehdokasta, mutta se ei välttämättä ole näin. Pienelläkin perehdytyksellä löytää jonkun henkilön tai ainakin jonkun puolueen, jota pystyy äänestämään, hän kertoo.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Keskiviikkona 21.5. vuorossa on Vasemmistoliitto.