Puoluepäivä: Vasemmistoliitto 21.5.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa Vasemmistoliitto.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.

– EU on, enkä minä sille mitään voi. Se on perustettu ja siihen on liitytty. Itse olen äänestänyt aikoinaan vastaan, mutta kun se nyt on, niin kyllähän sen systeemien mukaan pitää toimia.

Jääskeläisen mukaan EU ei keskity tarpeeksi paljon pienten ja köyhien ihmisten asioihin.

– Iso-rikkaiden edun ajaminen tuntuu olevan tärkeintä. Tämän takia sinne pitäisi saada vasemmiston edustajia, jotka pystyisivät vaikuttamaan tähän suuntaankin.

Jääskeläinen toivoo EU:n nostavan enemmän esille muun muassa terveydenhoidon tasapuolistamista.

– Ja minimipalkka on ihan ehdoton. Se pitäisi saada voimaan kaikkiin EU-maihin.

Menkää äänestämään!

Jääskeläinen on äänestänyt ennakkoon ja ehdokas oli helppo löytää Vasemmistoliiton listalta.

– EU-vaalit on siinä mielessä tärkeät, että siinä demokratia kuitenkin jollakin tavalla toteutuu. Ja tärkeintä olisi minun mielestäni se, että ihmiset menevät äänestämään. Nekin jotka vastustavat EU:ta, kurkkudirektiiviä ja maataloustukien epäoikeudenmukaista jakamista. Oman mielen mukaista edustajaa sinne kukaan muu ei äänestä.

Ennakkoäänestysaktiivisuus näyttää Jääskeläisen mukaan huonolta.

Impi Jääskeläinen päätyi politiikkaan 1960-luvun alussa omasta elämäntilanteesta johtuvista ja taloudellisista syistä.

– Yhteiskunnan talousasioihin pystyy vaikuttamaan olemalla mukana poliittisessa toiminnassa. Köyhyys ja työpaikkojen puute ja pienet palkat, siinä on tarpeeksi reseptiä työläiselle olla mukana työväenpuolueessa.

Jääskeläistä harmittaa vieläkin, että siinä vaiheessa, kun Vasemmistoliittoa perustettiin, ei jatkettu SKDL:n toimintaa.

– Se olisi ollut ihmisille tuttu, sen ohjelmissa ei ollut yhtikäs mitään vikaa ja se oli tehokas. Luulen, että muutama ihminen jäi pois siinä vaiheessa, kun puolue loppui.

Arvanmyyntiä pianoa soittavan sian vieressä

Siirtyminen SKDL:sta Vasemmistoliitton ei käynyt Jääskeläiseltä ihan kivuttomasti.

– Siinä oli kaikennäköisiä asioita. Ohjelmapykäliä, henkilövalintoja ja ehkä hiukan ikärasismiakin harrastettiin siinä vaiheessa.

Talkoolaisena Impi Jääskeläinen on tehnyt kaikenmoista.

– Olen muun muassa myynyt arpoja Mikkelin markkinoilla pianoa soittavan sian vieressä. On pidetty iltamia, esitetty ohjelmia, pidetty puheita ja jaettu lentolehtisiä ja vaalimainoksia.

Tänäkin syksynä Jääskeläinen on liimaillut vaalijulisteita telineisiin.

– Joku porvarituuli satoi ja paiskoi maahan ne niin, että se tehtiin kaksi kertaa.

Hallituksesta lähteminen oli oikea ratkaisu

Vasemmistoliitolla on 17 eurovaaliehdokasta ja keskusjärjestössä ollaan aika varmoja siitä, että yksi ehdokas pääsee läpi, sanoo Jääskeläinen.

– Mutta eihän sinne kukaan helposti mene, jos ihmiset eivät käy äänestämässä.

Vasemmistoliitto lähti hallituksesta lapsilisien leikkausten takia. Jääskeläinen pitää ratkaisua oikeana.

– Silloin SKDL:n aikana luotiin tämä lapsilisä-systeemi ja sen syntymisessä puolueella oli suuri osuus. Siitä on ollut lapsiperheille erinomainen apu vuosien saatossa ja mielestäni sitä ei saa lähteä romuttamaan

– Vuosia ay-liikkeessä kutsuttiin ihmisiä mukaan sanomalla, että tule ajamaan omia etujasi. Vieläkin se on minusta väärin sanottu. Olisi pitänyt sanoa, että tule ajamaan työläisten yhteisiä etuja. Oman edun tavoittelu on pistänyt maailmassa aika paljon pilalle.