Mikkelin kaupunginhallitus ei ollut yksimielinen siitä, millä eväin yhteistoimintaneuvottelupöytään istutaan. Porua aiheutti, käytetäänkö lomautuksia säästötoimenpiteenä.
Kaupunginhallituksen demarijäsen Arto Seppälä esitti, että lomautuksista luovutaan. Äänin 10-5 voitti kuitenkin kaupunginjohtaja Kimmo Mikanderin esitys, että lomautuksiinkin turvaudutaan, jos muut keinot eivät riitä.
Kaupunginjohtajan esitystä kannattivat jäsenet Armi Salo-Oksa (Kok.), Juha Vuori (Kok.), Mauri Miettinen (Kok.), Olli Nepponen (Kok.), Jaakko Väänänen (Kesk.), Outi Kauria (Kesk.), Heikki Nykänen (Kesk.), Seija Kuikka (Kesk.), Jukka Pöyry (PS) ja Markku Siitari (PS). Seppälän esitystä kannattivat Raine Lehkonen (SDP), Hannu Kilkki (SDP), Petri Tikkanen (SDP) ja Minna Pöntinen (Vihr.).
Mikkeli käynnistää koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut löytääkseen noin 5 miljoonan euron säästöt. Irtisanomisia ei ole luvassa, mutta esimerkiksi työtehtäviä järjestellään uudelleen. Yt-neuvotteluiden on määrä päättyä syyskuussa.
– Kaupunginhallitus haluaa korostaa sitä, että kaikki muut keinot käytetään ensin ja kaupungin tahtotilana on välttää lomautukset ja panostaa toiminnan kehittämiseen. Samalla kaupunki jatkaa strategian mukaisten tavoitteiden eli asukkaiden ja työpaikkojen määrän kasvattamista ja työllisyydenhoidon tukemista, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka.
Neuvotteluryhmä pyytää kaupungin toimialoilta esitykset säästöistä kesäkuun puolivälissä. Esityksistä kootaan väliraportti, josta käyvät ilmi toimenpiteet, aikataulut ja vastuuhenkilöt.