Puoluepäivä: RKP 19.5.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa RKP.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.

Ruotsalaisen kansanpuolueen puheenjohtajan Carl Haglundin mielestä Venäjä ei ole tänä päivänä uhka Suomelle.

_– _Venäjä on osoittanut toimillaan, että tarvittaessa se käyttää sotilaallista voimaa omien päämääriensä saavuttamiseen. Se on vakava paikka ja pistänyt monen suomalaisen ajattelemaan, Haglung sanoi Ylen A-studion eurovaalitentissä.

Hänen mukaansa Venäjä on Suomelle korkeintaan taloudellinen uhka.

Haglund totesi, että Venäjän toimet Ukrainan suhteen ovat kuitenkin saaneet esimerkiksi monet vihreät päättäjät tulemaan ulos Nato-kaapista.

Puolustusministeri Haglundin piti tavata Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu Moskovassa maaliskuun alussa, mutta tapaaminen peruuntui Ukrainan kriisin takia. Haglund ei osaa sanoa, milloin tapaaminen onnistuu.

– Tällä hetkellä Venäjällä on vieläkin tuhansia joukkoja Ukrainan rajan toisella puolella uhkaamassa Ukrainan suvereniteettia ja itsemääräämisoikeutta. Ei se oikein ole tilanne, jossa haluaa julistaa hienoa kahdenvälistä yhteistyötä juuri sotilaallisella saralla.

Lisää pakolaisia Suomeen

RKP:n mielestä Suomen pitäisi ottaa vastaan nykyistä enemmän pakolaisia, sekä kiintiöpakolaisia että muita pakolaisia.

– Esimerkkinä Syyria – muistaakseni Suomi oli ottanut noin 50 syyrialaista siinä tilanteessa kun Ruotsi oli ottanut tuhansia syyrialaisia, Haglund sanoi.

Hänen mukaansa pitää panostaa siihen, että pakolaiset integroidaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Toisaalta tavoitteena pitäisi olla, että pakolaiset voisivat tulevaisuudessa palata kotimaihinsa.

– On myös hyvä, jos Suomeen muuttaa ihmisiä, jotka jäävät tänne töihin. Me tarvitaan uutta työvoimaa tähän maahan, vaikkei työttömyys tällä hetkellä anna sellaista kuvaa.

Haglundin mielestä EU:ssa olisi hyvä miettiä lisää laillisia keinoja, joilla EU:n ulkopuolelta tulevat kansalaiset voisivat hakeutua nykyistä helpommin laillisesti töihin EU-maihin. Hän mainitsi tulemista helpottavana esimerkkinä Yhdysvaltojen Green Cardin tyyppisen mallin.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Maanantaina 19.5. on vuorossa RKP.