Keskustan eurovaaliehdokas Paavo Väyrynen pitää suomalaista liittovaltiokeskustelua erikoisena.

– Euroopan unionihan on täyttä vauhtia menossa kohti liittovaltiota. Eikä kehitys sillä pysähdy, että sanotaan, että emme hyväksy liittovaltiota, arvioi Väyrynen Yle Radio Suomen Ajantasassa.

Väyrysen mukaan unioni puuttuu yhä enemmän ja yhä yksityiskohtaisemmin jäsenmaissa toimivien yritysten toimintaan. Kansalaisten elämään tulee uusia asetuksia ja direktiivejä.

– On luotu ylikansallinen päätöksentekojärjestelmä, joka näitä suoltaa. Tämä kehitys pitäisi pysäyttää.

Väyrynen viittaa Britannian pääministeriin.

– Minä kannatan David Cameronin esitystä, että palautetaan päätösvaltaa jäsenmaille ja estetään unionia liiaksi puuttumasta jäsenmaiden asioihin.

Väyrysen mukaan rahaliitto on johtamassa liittovaltioon. Rahaliitto tuottanut hyvinvointitappiota sekä Euroopalle että Suomelle.

– Nyt pitäisi pohtia miten rahaliitto purettaisiin.

Natoa kannatetaan ideologisista syistä

Ukrainan tilanne on Väyrysen mielestä murheellinen. Virheitä ovat tehneet niin länsimaat kuin Venäjäkin. Väyrysen mukaan Suomen on kuitenkin järkevää säilyttää sotilaallinen liittoutumattomuus yhdessä Ruotsin kanssa.

– Sellaista muutosta ei ole tapahtunut, joka panisi meidät uudelleen miettimään omaa turvallisuuspoliittista perusratkaisua.

Kokoomuksen puheenjohtajuudestakin kisaava eurovaaliehdokas Alexander Stubb sanoi Ylen aamu-tv:ssä huhtikuun lopussa, että hän ilman muuta puhuu Nato-jäsenyyden puolesta, jos hänestä tulee pääministeri.

– Stubbhan jo Georgian kriisin yhteydessä rupesi vaatimaan, että Suomen pitäisi liitttyä Natoon. Hän syytti Venäjää aggressiivisesta toiminnasta ja hyökkäyksestä, kun tosiasiassa Georgia aloitti sen sodan, Väyrynen sanoo.

Paavo Väyrynen ihmettelee miksi Nato-keskustelussa perusteluja tivataan niiltä, jotka eivät halua muuttaa Suomen nykyistä turvallisuustilannetta. Hänen mielestään pallo on Nato-jäsenyyden kannattajilla.

– Minä toivon, että Nato-jäsenyyden kannattajat selvittäisivät, miten Suomen turvallisuus paranisi sillä, että me liittyisimme Natoon.

– Siihen ei ole järkisyitä. Se näyttää olevan ideologinen kysymys, lähinnä monille kokoomuslaisille.