Puoluepäivä: keskusta 16.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa keskusta. Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Keskustalla on nykyisessä Euroopan parlamentissa kolme edustajaa. Eurovaalien tavoitteena on nostaa paikkamäärä neljään.
Yle Keski-Suomi esittelee maakunnan eurovaaliehdokkaita ja puolueiden näkemyksiä Ylen puoluepäivinä aamulähetyksissä kello 8.40.
Perjantaina 16.5. keskusteluun osallistuivat eurovaaliehdokas Petri Honkonen Saarijärveltä ja Keskustan Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Leila Lindell Äänekoskelta.
Talousvetoinen vaaliohjelma
Keskustan eurovaaliohjelman ydin on talous. Ohjelman mukaan talouden nousu edellyttää parempaa kilpailukykyä ja tuottavuutta Euroopan unionissa.
– Aluerahoituksen tehokkaampi hyödyntäminen lääkitsisi Suomen taloutta, linjaa Leila Lindell.
– Koko syy liittyä Euroopan Unioniin oli Suomelle taloudellinen. Koko EU on edelleen mielestäni kauppapoliittinen liitto, ja sisämarkkinoiden kaupan esteiden poistaminen on se tie, jota pitää edetä. Taloudellisen liikkuvuuden lisääminen Euroopan Unionissa on se keskeinen keino, toteaa Petri Honkonen.
Vaaliohjelmassaan Keskusta kannattaa sijoittajavastuuseen perustuvaa eurooppalaista pankkiunionia, eli pankkien Euroopanlaajuisia sääntöjä ja niiden valvontaa. Valtioiden taloudet Keskusta pitäisi niiden omissa käsissä, ja katsoo, että jokaisen EU -maan pitää esimerkiksi vastata itse omista veloistaan.
Liittovaltiolle myönteinen Alde
Keskusta kuuluu Euroopan Parlamentissa Alde -ryhmään, joka tunnetaan liittovaltiomyönteisenä. Ryhmän toinen kärkiehdokas on Keskustan Olli Rehn, ja toinen belgialainen Guy Verhofstadt, joka kannattaa avoimesti Euroopan Unionin viemistä liittovaltion suuntaan. Keskusta taas toteaa Eurovaaliohjelmassaan ytimekkäästi, että "Keskusta ei hyväksy liittovaltiokehitystä".
– Ryhmä- ja ryhmäkurijärjestely on Euroopan parlamentissa hyvin erilainen verrattuna Suomen eduskuntaan. Ryhmä ei ole puolue, vaan viiteryhmä, jossa suurin piirtein samanhenkiset ryhmät toimivat, sanoo Petri Honkonen.
Honkonen muistuttaa myös, että liittovaltiota ei tehdä Euroopan parlamentissa.
– Se tapahtuu hallitusten välisillä sopimuksilla, eli Euroopan parlamenttia ratkaisevammassa roolissa ovat Suomen eduskunta ja hallitus, hän toteaa.
Keski-Suomi osana Eurooppaa
Keski-Suomesta katsottuna Bryssel on kaukana ja Euroopan ydin meren toisella puolen. Maakunta on kuitenkin osa Eurooppaa, ja eurooppalaiset säädökset purevat.
– EU ohjaa hyvin paljon myös kuntia, mutta minusta tärkein tekijä EU:n näkymisessä ovat aluekehitysrahat. Meillä on nyt tärkeä hetki Keski-Suomessa kun Metsä Group aikoo investoida Äänekoskelle merkittävästi. Tässä pitäisi katsoa myös aluekehitysrahojen hyödyntäminen, ettemme olisi Suomesta vain maksajia, sanoo Leila Lindell.
– Osittain valta on mennyt Eurooppaan. EU-tasolta Suomeen tulevan lainsäädännön ja asetusten määrää on vähän liioiteltukin, mutta kyllä se huomattava on, sanoo Petri Honkonen.
Vain äänensä antava vaikuttaa
Euroopan parlamentin vaalien äänestysprosentti on jäänyt pieneksi, ja Keski-Suomen äänestysaktiivisuus on ollut vielä koko maan tasoa pienempi. Viime vaaleissa vuonna 2009 kaksi kolmesta keskisuomalaisesta äänioikeutetusta jätti äänestämättä.
– Ehkä ne koetaan liian etäisinä asioina, että ei Euroopan parlamentissa voida vaikuttaa lähiasioihin. Kehottaisin kuitenkin jokaista, että ottaa kantaa ja äänestää, koska vain sitä kautta vaikuttaa asioihin. Jos jättää äänestämättä, jättää valtakirjan niille, jotka äänestävät. Euroopan unioni direktiivit vaikuttavat kuitenkin myös ihan lähellä oleviin asioihin., sanoo Leila Lindell.
– Minullekin on vaalikentillä sanottu, että äänestin 94 vastaan, enkä vieläkään äänestä näissä vaaleissa. Minusta on mahdotonta vastustaa EU:ta jättämällä äänestämättä. Joku niistä asioista siellä kuitenkin päättää, eikä meidän EU -jäsenyytemme siitä miksikään muutu, että ei äänestä, sanoo puolestaan Petri Honkonen.