Keskustan eurovaaliehdokkaan Olli Rehnin mielestä Suomi teki virheen viime vuonna käydyissä maataloustukineuvotteluissa. Rehn uskoo, että Suomen olisi ollut mahdollista saada parempi neuvottelutulos, jos artiklasta 141 olisi pidetty kiinni.

Suomen EU-jäsenyyssopimuksen artikla 141 on mahdollistanut Etelä-Suomeen maksettavan vakavien vaikeuksien tuen.

– Hallitus päätti luopua tästä eteläisen Suomen vakavien vaikeuksien tuen artiklasta 141 käytännössä ilman taistelua ja päätti hoitaa asian toista kautta, Rehn sanoi Ylen aamu-tv:ssä.

Rehn uskoo, että Suomi olisi saanut paremman ja pitkäjänteisemmän neuvottelutuloksen nojaamalla artiklaan 141.

– Olisi ollut parempi, että Suomi olisi ajanut tätä eteläisen Suomen vakavien vaikeuksien tukea Suomen jäsenyyssopimuksen oikeusperustan eli artikla 141:n pohjalta.

Rehn kritisoi Suomen toimintaa myös Kreikan vakuusvaatimusten kanssa. Hän sanoi Suomen toiminnan koetelleen hänen kärsivällisyyttään.

– Suomalaisena ajattelin, että tässä käytetään Suomen poliittista pääomaa toissijaisiin seikkoihin. Sitä olisi voinut käyttää vaikka Suomen kannalta tärkeisiin aluepolitiikan tai maatalouden etujen ajamiseen.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Perjantaina 16.5. vuorossa keskusta.