Tästä on kyse
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean hidas muutto Kuopioon herättää keskustelua maakunnan kansanedustajissa. Pohjoissavolainen kansanedustaja Markku Eestilä (kok.) sanoo keskustelleensa asiasta jo useaan kertaan sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon kanssa.
– Hän on hyvin tietoinen siitä käydyistä keskusteluista. Tarkoitus on myös tänä keväänä keskustella asiasta ministerin kanssa. Kyllä aiemmin tehdystä päätöksestä on pidettävä kiinni, Eestilä toteaa.
Kuopion piti olla Fimean päätoimipiste jo syksyyn 2014 mennessä. Helsingissä muuttoa kuitenkin vastustettiin kiivaasti, minkä vuoksi työntekijöiden pakkosiirroista luovuttiin. Nyt suunnitelmissa on, että Kuopiosta tulisi Fimean suurin toimipiste vuoteen 2018 mennessä.
– Tietenkin on esimerkiksi kansainvälisiä asioita, jotka pitää jostain päin hoitaa. Siinä voi miettiä, että onko kaikkien työntekijöiden puhdasoppisesti oltava Kuopiossa. Päätös on kuitenkin aikanaan tehty ja minun mielestäni siitä linjauksesta on pidettävä kiinni. Neuvotteluja on käyty myös maakunnan edustajien kanssa ja mitä sinne on kirjattu, siitä on pidettävä kiinni.
"Suomen asenneilmapiiri pitäisi muuttaa"
Markku Eestilä ihmettelee samalla sitä, miten Suomessa on onnistuttu luomaan monenlaisia vastakkainasetteluja eri aluiden välille.
– Kyllähän tässä on vastakkainasettelua Helsingin ja muun maan välillä, Kuopion ja muun maakunnan välillä sekä myös Iisalmi vastaan muut kunnat. Ihmettelen mistä tämä on saanut alkunsa, esimerkiksi kansanedustajan roolissahan kunnalla ei ole mitään merkitystä. Me säädämme lakia ja ajamme koko Suomen asiaa.
Eestilä kertoo pitävänsä Paula Risikkoa hyvänä vaihtoehtona Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi. Puolueelle valitaan puheenjohtaja kesäkuun puoluekokouksessa.
– Sen takia Risikon näkemyksiä kannatan, että hän ajaa koko Suomen asiaa. Katselin lämmöllä tänään Helsingin Sanomia, jossa kerrottiin, että maakuntien näkökulmasta Risikko olisi ylivoimaisesti paras vaihtoehto. Suomen asenneilmapiiri pitäisi muuttaa, olen huolissani jatkuvasta vastakkainasettelusta, sanoo Eestilä.