Kokoomuksen väistyvä puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen uskoo, että pääministerin vaihtumisen jälkeen käytävät minihallitusneuvottelut tulevat sujumaan kohtuullisen vaivattomasti, sillä vaikeat päätökset on jo tehty.

– Kun tarkoitus ei tietenkään ole repiä puolueiden jo aiemmin hyväksymiä päätöksiä auki, niin tuskin neuvotteluista kovin vaikeat voi tulla, Katainen sanoo Yle Uutisille.

Hän muistuttaa kuitenkin, että töitä riittää hallituskauden loppuun asti.

– Neuvotteluissa pitää keskittyä olemassa olevien säästöpäätöksien aikaansaamiseen. Myös jo tehdyt rakenneuudistuspäätökset, kuten sote-ratkaisu, on pantava toimeen, ja on tehtävä uusia kasvuyrittäjyyssatsauksia. Siinä on paljon työtä loppuvaalikaudelle, Katainen toteaa.

"Olisi hyvä, jos Rinne toimisi valtiovarainministerinä"

Kataisen mielestä olisi hyvä, jos SDP:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne ottaisi hoitaakseen valtiovarainministerin tehtävät. Katainen arvioi Rinteen paikkaa hallituksessa kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksen yhteydessä Vantaalla.

– Oman kokemukseni perusteella on hyvä, että puolueen puheenjohtaja kantaa keskeisintä salkkua. Tämä on minun henkilökohtainen kokemukseni valtiovarainministerinä ja pääministerinä, Katainen sanoi Yle Uutisille.

– Puolueen puheenjohtajana on ollut aina täysi mandaatti vaikka aamuneljältä sopia asioita, joista puolue-elimet eivät ole aikaisemmin päättäneet. Minun kokemukseni on tämänkaltainen, Katainen perusteli.