Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomessa on nyt erittäin suuri kiusaus sille, että vastauksia epävarmuuteen haettaisiin menneisyydestä.

– Suomalaisessa poliittisessa kentässä yhä useampi on lähtenyt tavoittelemaan vastauksia menneisyydestä. Koetaan, että epävarmuus on ratkaistavissa sillä, että valtiovalta rakentaa Suomen uudestaan, Katainen sanoo.

Kokoomuksen tehtävänä on Kataisen mukaan ihmisten valinnanmahdollisuuksien puolustaminen, joka on hänen mukaansa yhteiskunnan kehittymisen keskeinen moottori.

– Uskommeko mieluummin valtiojohtoisuuteen vai siihen, että ihmiset vapautetaan tekemään omia valintoja, Katainen kysyy.

Katainen uskoo, että yksilön valinnanvapauksiin perustuvalle politiikalle on tulevaisuudessa entistä enemmän kysyntää.

"Emme voi radikalisoitua"

Kataisen mukaan valtiojohtoinen ideologia pyrkii aina täydellisiin ratkaisuihin, mutta kansainvälisessä kilpailussa pärjää se valtio, jossa on kyky tehdä kokeiluja ja epätäydellisiä ratkaisuja.

– Suomen yhteiskunnallinen muutosvoima tulee olemaan valinnanvapauden lisääminen ja ihmisten erilaisten osaamisten arvostaminen, Katainen sanoo.

Katainen sanoi, että Suomessa eri puolueiden potentiaaliset kannattajat erkanevat kovaa vauhtia toisistaan. Kataisen mukaan kysymys on siitä, pystytäänkö Suomessa enää hakemaan yhteistä hyvää, jos muutos vie entistä radikaalimpaan suuntaan.

– Emme voi lähteä siihen, että oman kannatuksemme maksimoimiseksi marginalisoisimme itsemme tai radikalisoituisimme. Aina on asioita, joista Suomessa pitää päättää yhdessä. Pitää olla kyky tehdä kompromisseja, Katainen sanoo.

Katainen puhui kokoomuksen puoluevaltuuston kokouksessa Vantaalla.