Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan STX Finlandin Turun telakan ostoaikeiden toteutuminen ei ole läheskään varmaa.

- Tämä ei ole varma laisinkaan. Neuvottelut ovat vasta alkuvaiheessa.

Suomen valtio ja saksalaisyhtiö Meyer Werft ovat kuitenkin vahvasti sitoutuneita neuvottelemaan telakan ostamisesta sen korealaiselta omistajalta, Vapaavuori sanoo. Hän ei halua arvioida neuvottelujen kestoa tai niiden onnistumisen todennäköisyyttä.

- Aikataulut riippuvat ennen kaikkea myyjäosapuolesta eli korealaisista, emmekä me pysty heidän puolestaan aikataulua sanomaan. Toivottavaa on, että päästäisiin mahdollisimman pian eteenpäin.

Valtio vähemmistöomistajaksi

Vapaavuoren mukaan kaupassa olisi kyse ratkaisusta, jossa Suomen valtio tulisi telakan vähemmistöomistajaksi ja Meyer Werft selkeäksi ennemmistöomistajaksi.

- Olennaista on se, että järjestelyn pitäisi kaikilta osin olla markkinaehtoinen, Vapaavuori korostaa.

- Siihen, minkä kokoisesta sijoituksesta on kysymys, on täysin mahdotonta vastata. Se on tietenkin mahdollisten tulevien neuvottelujen yksi keskeinen kohde.

Hän luottaa saksalaisyhtiön arvioon Turun telakan ostamisen kannattavuudesta. Hän luonnehtii Meyer Werftin olevan "ehkä maailman parhaan telakan maineessa".

- Jos Meyer arvioi, että Turun telakalla voidaan jatkossakin harrastaa kannattavaa liiketoimintaa ... on hyvin helppoa ajatella että valtio ajattelee samoin ja luottaa tähän saksalaisen yksityisen tahon itsenäiseen arvioon.

Vapaavuoren mukaan ostoaikeiden julkistamisajankohdalla ei ole mitään tekemistä käynnissä olevan SDP:n puheenjohtajakisan kanssa.

- Jos tällä olisi joku selkeä puoluepoliittinen kytkentä ollut, niin varmasti tämä olisi julkistettu jo paljon aikaisemmin, Vapaavuori sanoo.

Vapaavuori: Ei salaliittoa

Myöhemmin torstai-iltana elinkeinoministeri esiintyi puhelinhaastattelussa Yle a-studiossa, jossa hän puolusteli asiasta tiedottamisen varhaista ajankohtaa. Meyer Werftin tiedotuspäällikkö oli samassa lähetyksessä kertonut, että neuvottelut ovat vasta hyvin varhaisessa vaiheessa.

- Tänään oli pitkästä aikaa palaveri, jossa sekä suomalaiset virkamiehet ja saksalainen osapuoli istuivat saman pöydän ympärillä. Siksi oli sopiva aika tiedottaa, Vapaavuori sanoo.

Elinkeinoministeri kiisti lähetyksessä, että julkistuksen ajankohdalla olisi yhteyttä Kokoomuksen lähestyvään puheenjohtajakisaan, jossa hän itse kilpailee puolueen johtajan paikasta.

- Tällaisia salaliittoja voi aina heitellä. Huomattavasti relevantimpaa on se, että 22. päivä toukokuuta Turun telakalla rakenteilla oleva alus valmistuu, ja se merkitsee oleellista muutosta telakan työllisyystilanteessa.

Vapaavuori kertoi, että julkistus tehtiin yhteisymmärryksessä saksalaisten kanssa siinä toivossa, että se vauhdittaisi neuvotteluja.