Puoluepäivä: kokoomus 7.5.
Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa kokoomus.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.
Kokoomuksen puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Joonas Grönlund tuntee EU-vaalien lähestymisen omassa ystäväpiirissään, mutta myös tuntemattomat ottavat asiaa puheeksi.
– Kyllä myös ihan tuntemattomia kohdattaessa EU-vaaleja vähintään sivutaan, Grönlund sanoo Yle Etelä-Karjalan haastattelussa.
EU-vaalien äänestysprosentti on kaikkien puolueiden yhteinen murheenkryyni.
– Olisi hienoa jos mahdollisimman moni äänestäisi. Toisaalta myös äänestämättä jättäminen on kannanotto ja merkki siitä, että asiat ovat hyvin. Mikäli asiat olisivat todella huonosti olisi myös äänestysprosentti korkeampi, Grönlund sanoo ja muistuttaa, että myöskään eduskunta- tai kuntavaalien äänestysprosentit eivät ole järin korkeat.
EU-jäsenyyden parhaana puolena Grönlund pitää tavaran vapaata liikkumista maiden välillä.
- Suomalaisen yrityksen on helppo myydä tuotteitaan vaikka Italiaan tai Espanjaan. Monesti kysytään miksi hyvin pieniäkin asioita säännellään EU-tasolla, mutta syynä siihen on se että yhtä tuotetta voidaan myydä koko EU:n alueella yksillä selvityksillä, Grönlund sanoo.
Pitkien viisumien saamista helpotettava
Yksi Kokoomuksen esillä pitämä EU-tasoinen asia on Suomen ja Venäjän välinen viisumivapaus. Grönlund itse helpottaisi pitkän viisumin saamista.
- Itse olisin sitä mieltä, että esimerkiksi viiden vuoden viisumin hankkimista tulisi helpottaa. Tällöin taustojen selvittäminen tehdään kaikessa rauhassa konsulaatissa, eikä rajalla. Rajamuodollisuudethan eivät poistu, Grönlund.
Grönlund ei usko viisumivapauden EU:n ja Venäjän välillä etenevän lähivuosien aikana.
- Kyllä tämä Ukrainan kriisi on varmasti lyönyt neuvotteluita jäihin.
Toinen tällä hetkellä keskusteluttava kysymys on Suomen mahdollinen Nato-jäsenyys. Grönlund muistuttaa, että puolueessa on sekä Natoa kannattavia että vastustavia ihmisiä.
- Natosta täytyy tehdä perusteellinen selvitys niin, että mukana ovat sekä sotilasalan että politiikan ammattilaiset. Meidän täytyy tuntea Natojäsenyyden vaikutukset, Grönlund luettelee.
Grönlund muistuttaa, että Suomen tahtotaso ei automaattisesti jäsenyyttä Natossa.