Puoluepäivä: kokoomus 7.5.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa kokoomus.Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.

Kokoomus vetoaa lappilaisiin äänestäjiin EU-jäsenyyden tuomiin hyödyillä ja sillä, että EU on alkanut kiinnostua arktisesta alueesta.

– Arktinen alue, johon myös Lappi kuuluu, on kohonnut EU:ssa mielenkiinnon kohteeksi. Näemme, että yhteistyö koko Euroopan tasolla on tärkeää. Voi sanoa, että kun EU:hun on menty, olemme monissa asioissa saaneet hyvää. Se on selvästi plus-merkkistä ja sitä yhteistyötä me haluamme jatkaa, sanoo Tornion kokoomuksen puheenjohtaja Seppo Valtanen

Ympäristö, työllisyys ja yrittäjyys tasapainoon

EU:ssa on kuitenkin myös kritisoitavaa ja kehitettävää.

– Voisi sanoa, että tämä lainsäädäntö, joka on ollut aika tiheää, on aiheuttanut kritiikkiä. Meri-Lapin kannalta katsottuna yksi hirveän negatiivinen asia on rikkidirektiivi, joka aiheuttaa alueella oleville suuryrityksille lisäkustannuksia ja heikentää kilpailukykyä.

Valtanen kaipaa lainsäädäntöön työllisyydelle ja yrittäjyydelle nykyistä suurempaa painoarvoa

– Lainsäädäntötyössä pitäisi olla enemmän tasapainotusta siinä, että uusi lainsäädäntö tukisi enemmän työllisyyttä ja yrittäjyyttä unohtamatta sitä, mitä on tehtävä ympäristön eteen. Joskus tuntuu siltä, että mennään yhden asian perässä liian voimakkaasti.

Lapissa uskotaan vaalimenestykseen

Kokoomus uskoo vaalimenestykseen Lapissa. Valtasen mukaan Lapissa tavoitteena on puolueen äänimäärän kasvu ja lappilaisen Arto Ojalan läpimeno.

– Tavoite on kasvattaa äänimäärää. Se on mahdollista, koska Ojala on tunnettu muuallakin kuin Lapissa. Ja tietenkin toivomme, että äänimäärä riittää europarlamentaarikon paikkaan, Valtanen sanoo.

Viisi vuotta sitten puolue sai Lapissa 18 prosentin kannatuksen pitkälti Heikki Auton äänillä. Autto ei ole tällä kertaa ehdolla.