Keskusta haluaisi selvittää koko ikäluokan valmiuksia erilaisia kriisitilanteita varten. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi parin päivän koulutusta nuorille naisille ja miehille.

– Jokaisen nuoren ja jokaisen suomalaisen pitäisi osata toimia kriisiaikana oikein. Kyseessä voisi olla lyhyt koulutuspätkä ikäluokalle, niin tytöille kuin pojillekin. Sen ei välttämättä tarvitse olla aseellista koulutusta, mutta koulutusta siitä miten kriisitilanteessa toimitaan, Sipilä sanoo.

Sipilän mukaan koulutus voisi kestää muutaman päivän.

– Kurssilla käytäisiin läpi ensiapuvalmiuksia, kriisivalmiuksia ja huoltovarmuusasioita. Se ei välttämättä tarvitsisi olla maanpuolustuskurssi tai osa asevelvollisuutta, Sipilä kertoo.

Naiset mukaan myös kutsuntoihin

Lisäksi keskusta kannattaa, että kutsuntoihin kutsutaan sekä miehet että naiset. Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan kutsunnat toimisivat "nuoren elämän tarkastuspisteenä".

– Monilla paikkakunnilla toimitaan jo näin. Kutsunnat koskisivat koko ikäluokkaa, niin naisia kuin miehiäkin, Sipilä sanoo.

Keskustan mielestä "tulevaisuuskutsunnoissa" olisi mahdollista puuttua ajoissa nuoren elämän kipukohtiin.

– Näissä kutsunnoissa olisi mahdollisuus selventää nuorten opintotilannetta ja terveydentilaa, Sipilä täsmentää.

Sipilä kiistää, että kyse olisi militarisoinnista tai siitä, että puolustusvoimien henkilökunnasta tehtäisiin opinto-ohjaajia.

Kyberstrategiasta kilpailuetu Suomelle

Juha Sipilä miettisi Suomelle muista maista poikkeavaa linjaa, jotta maahan saataisiin houkuteltua tietoturvayhtiöitä ja lisää esimerkiksi palvelinkeskuksia, joista hän nostaa esimerkiksi hakukoneyhtiö Googlen investoinnin Suomeen.

- Meidän kannattaa huolella miettiä, laajennammeko esimerkiksi kuunteluoikeuksia ja yksityisyyden suojan heikentämistä, vai teemmekö kokonaan erilaisen strategian kuin muut maat. Tekisimme tästä houkuttelevan maan näille yhtiöille, Sipilä selitti.

- Meillä on erittäin korkeaa tietoturvateknologian osaamista. Tämä on yksi niistä potentiaalisista kasvualoista Suomessa.

Hänen mukaansa Suomi eroaisi linjallaan esimerkiksi Ruotsista.

- Sillä tavalla, että täällä on korkea suojaus tietotekniikassa, mutta emme esimerkiksi heikennä yksityisyyden suojaa tai lisää kuunteluoikeuksia muiden maiden tapaan.

- Ruotsi on mennyt siihen suuntaan, ja monet muut maat myös. Kannattaisi huolella selvittää, olisiko poikkeava strategia Suomelle parempi.

Nato ei ajankohtainen Ukrainasta huolimatta

Sipilä sanoo, että Ukrainan kriisi ei ole muuttanut keskustan Nato-kantaa.

- Tässä tilanteessa ei mielestämme ole mihinkään paniikkiin aihetta. Suomella ei ole tarvetta tässä tilanteessakaan linjanmuutokseen, eikä meitä voi rinnastaa Baltiaan saati Ukrainaan, Sipilä sanoi.

- Emme näe, että tällä hetkellä olisi meihin kohdistuvaa sotilaallista uhkaa. Totta kai Natosta pitää saada keskustella, mutta tässä tilanteessa ei ole päätösten aika.