Puoluepäivä: kokoomus 7.5.

Yle keskittyy yhtenä päivänä analysoimaan yhden puolueen politiikkaa ja ehdokkaita. Tänään vuorossa kokoomus. Tästä näet kaikki puoluepäivien jutut.

Arto Ojala

Arto Ojala on ensimmäistä kertaa mukana valtakunnallisissa vaaleissa. Tätä ennen hän on ollut ehdolla edellisissä kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Kuntavaaleissa syksyllä 2012 hän oli Kemijärven ääniharava 235 äänellä. Eduskuntavaaleissa kolme vuotta sitten saalis oli 534 ääntä. Vaikka äänipotti ei riittänytkään kansanedustajan paikkaan, se oli neljänneksi eniten kokoomuksen ehdokkaista Lapissa.

Pian 70 vuotta täyttävä Ojala on ollut aiemmin töissä muun muassa Elinkeinoelämän keskusliiton johtajana ja Kemijärven kaupunginjohtajana. Tällä hetkellä hän on konsulttiyrittäjä sekä Kemijärven kaupunginhallituksen ja Lapin kokoomuksen puheenjohtaja.

Ojala haluaisi Brysselin herrojen kääntävän katseensa etelän kriisimaista kohti pohjoista. Lapilla ja muulla arktisella alueella on hänen mielestään paljon annettavaa koko Euroopan kilpailukyvylle muun muassa rikkaiden luonnonvarojensa takia.

- Kun Brysselissä sanotaan sana arktinen, se tarkoittaa Suomea ja Suomessa pohjoista aluetta. Monet muutkin maailman maat kuten Venäjä, Yhdysvallat, Kanada, Norja ja Kiina ovat jo kääntäneet katseensa pohjoiseen. Kyllä Euroopankin on korkea aika kiinnittää huomio niihin asioihin, joita pohjoinen tarjoaa.

Pariisista Murmanskiin

Ojalan mielestä Euroopan päättäjien pitäisi laittaa kuntoon pohjoisen liikenneyhteydet, jotta bisnes voisi kukoistaa arktisella alueella. Esimerkiksi Pariisin ja Murmanskin välille pitäisi saada liikenneyhteys. Myös EU:n kiinnostus Jäämeren rautatien rakentamiseen pitäisi selvittää.

Ojala haluaisi viedä Brysselin päättäjille tietoa myös suomalaisten arktisesta osaamisesta.

- Me Suomessa tiedämme, miten eletään lumen kanssa, jään kanssa, pimeässä, yöttömässä yössä. Tiedämme, mitä yöttömän yön luonto voi tarjota ihmiselle! Miten ympärivuorokautisen pimeyden kanssa tullaan toimeen, ja miten sitä voidaan hyödyntää. Miten eletään yllättävien lumimyrskyjen kanssa, miten kuljetaan jäisessä ympäristössä niin maalla kuin järvillä ja merillä, Ojala luettelee internet-sivuillaan.

Ojala on erittäin euromyönteinen ehdokas. Hänen mielestään lappilaisille on ollut EU:sta ja eurosta paljon hyötyä. Hän nostaa esimerkiksi EU:n myötä avautuneet 500 miljoonan asukkaan yhteismarkkinat, jossa tavarat, palvelut, pääomat ja ihmiset voivat liikkua vapaasti. Euroa Ojala puolustaa sillä, että se on monipuolistanut elinkeinoja ja pitänyt lainakorot alhaalla.

- Euron myötä olemme päässeet eroon tästä vanhasta devalvaatio-inflaatio -kierteestä, joka meillä oli silloin markka-aikana. Hoidimme silloin kilpailukykyä devalvoimalla. Se oli säilyttävää politiikkaa, joka ei kehittänyt taloutta eteenpäin. Nyt kun kilpailukykyä on hoidettava muulla tavalla, se antaa mahdollisuuden monipuolisempaan elinkeinorakenteeseen. Esimerkiksi palvelusektori on kehittynyt ihan toisella tavalla kuin silloin markka-aikana oli mahdollista, Ojala perustelee.

Natolle kyllä

Ojala kannattaa EU:n yhteistä tulli-, kauppa-, raha- ja ulkopolitiikkaa, mutta vero- ja sosiaalipolitiikan hän pitäisi pääosin Suomen omassa vallassa.

Euroopan kriisimaiden tukemista Ojala on pitänyt järkevänä. Kokoomuksen lappilaisehdokas kehuu Euroopan vakausmekanismia, jonka ansiosta yksittäiset maat eivät suoraan joudu vaikeuksiin ajautuneiden maiden maksumiehiksi. Ojala vastustaakin euromaiden yhteistä velkaa eli eurobondeja. Hän toivoo, että yhteisiä sopimuksia rikkoneet kriisimaat palaavat taas ruotuun eikä niitä tarvitsisi enää tukea.

Puolustusliitto Natolle Ojala sanoo kyllä, tosin tietyin ehdoin. Nato-jäsenyydestä huolimatta Suomella pitäisi olla edelleen oma armeija eikä täällä saisi olla pysyvästi vieraita Nato-joukkoja, ydinaseita, ohjuspuolustusjärjestelmiä tai sotilasliiton tukikohtia. Ojalan Natossa Suomi saisi itse päättää, lähtisikö se mukaan sotilasliiton sotatoimiin ulkomailla. Tällainen Nato-jäsenyys on esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa.

Viime eurovaaleissa vuonna 2009 kokoomus oli Lapin toiseksi suurin puolue. Kokoomuksen lappilainen ehdokas Heikki Autto keräsi edellisissä eurovaaleissa runsaat 17 000 ääntä, mutta ei päässyt Euroopan parlamenttiin. Kansanedustaja Heikki Autto ei ole ehdolla näissä vaaleissa, mutta hän on yksi Ojalan tukijoista.