Oppositiopuolue keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on ehdottanut yrittämisen tueksi uudenlaisia starttirahoja Helsingissä pitämässään vappupuheessa.
Sipilän mielestä olisi selvitettävä, voisiko työntekijän irtisanomiskorvauksen maksaa alkupääomana mahdolliseen uuteen yritykseen. Samalla hän ehdotti, että jos työtön päättää lähteä yrittäjäksi, hänelle voisi maksaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa määräajan "uudenmuotoisena starttirahana".
– Molemmat ratkaisut lisäisivät aktiivisuutta, eivät oikein teteutettuina lisäisi julkisen talouden kuluja ja toisivat omalta osaltaan ratkaisuja aloittavan yritystoiminnan pääoman puutteeseen, Sipilä perusteli.
Sipilä toisti myös keskustan halukkuuden perustaa "miljardiluokan" kasvurahaston. Hänen mukaansa keskusta on valmis hakemaan valtiolle rohkeaa vähemmistöomistajaroolia uuden kasvun synnyttämisessä yrittäjävetoisesti.