Viime kausi on hetki sitten saatu pakettiin ja uutta jo viritellään alkavaksi. Tai itse asiassa, onhan se jo alkanut. Palataan kuitenkin vielä viime kauteen hetkeksi.

Viime kausi oli iso vuosi. Se näkyi jokaisen urheilijan tekemisessä jo harjoituskauden alkaessa. Jokainen halusi satsata vielä paremmin kuin aikaisemmin, minä myös. Treenattiin kovempaa ja korkealla. Leirit olivat pitkiä, lähes kolmen viikon mittaisia. Leiripäiviä tuli paljon. Tarkkaa lukumäärää en ole laskenut, mutta selvästi enemmän oli leiritystä omalla kohdallani kuin aikaisempina vuosina. Harjoituskausi meni hyvin ja lähdin hyvillä mielin tulevaan kauteen, vaikka ensimmäisissä kisoissa oletuksena oli, ettei suksi vielä liikahtaisi hyvällä tahdilla.

Cup-kausi lähti paremmin käyntiin kuin osasin odottaa. Lillehammerissa tuli hyvä henkilökohtainen sija sekä viestissä onnistuttiin loistavasti. Seuraavana viikonloppuna Rukalla sain myös onnistuneen suorituksen. Sama meno jatkui myös Davosissa. Alkukausi lähti hyvin rullaamaan ja pystyin rennoin mielin jatkamaan omalla suunnitelmallani eteenpäin.

Kaikki meni suunnitellusti aina valmistavalle leirille asti. Siellä sitten sairastuin. Olin kunnossa, jopa voisi sanoa, että elämäni kunnossa, mutta flunssa otti kehossani vallan. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että se oli sitten siinä. Toipuminen tuollaisesta vie aikaa ja tällä kertaa aika ei riittänyt. Sain kyllä hyviä suorituksia vielä olympialaisissa, mutta kulku oli parempaa vasta kisojen jälkeen. Lahti, Drammen, Oslo ja Falun sekä Jyväskylän SM-kisat. Positiivista on se, että loppukausi meni hyvin ja pystyin hyvillä mielin lähtemään kesälomalle. Olympialaisten sairastuminen ei enää harmittanut kauden päätyttyä. Aikaisempiin vuosiin poiketen en ollut niin väsynyt kilpailemisesta, eikä henkistä väsymystä ollut läheskään niin paljoa.

Kausi on saatu pakettiin ja uuteen kauteen otin varaslähdön, sillä äitienpäivänä on jo ensimmäinen kisani. Tämä ei ole Venlojen viesti, se odottaa sitten kesäkuussa. Haastan itseni lajissa, joka on yksi tärkeimmistä harjoitustavoistani kesästä syksyyn. SM-maastojuoksukisojen takia olenkin ottanut kolmen viikon juoksu-tehokuurin ja harjoitteluni alkoi viikkoa liian ”aikaisin”. Joka toisessa treenissa ajattelen, että vitsit, kyllä mä sen 6 kilometriä jaksan juosta maastoissa ja joka toisessa totean, että olenkohan aivan hullu sinne lähtiessäni. Onneksi mulla on vielä puoltoista viikkoa aikaa treenata! Ja hei, eihän aina tarvitse liian totisesti ottaa urheiluakaan!

Uusi treenikausi on siis mukavasti pyörähtänyt käyntiin. Nyt vain odotellaan vielä päävalmentaja valintaa ja sen myötä ensi kauden leirityksiä.

Krista Lähteenmäki