Ukrainalaisten on määrä valita seuraaja Viktor Janukovytšille ennenaikaisissa presidentinvaaleissa 25. toukokuuta. Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) johtaa viisihenkistä Etyj:n valtuuskuntaa, joka on parhaillaan Itä-Ukrainassa valmistelemassa vaaleja ja niiden tarkkailuoperaatiota.
– Se on ääritärkeä asia, että vaalit saataisiin asianmukaisella tavalla täällä nyt hoidettua, koska vasta sen jälkeen sovitteluprosessi voi lähteä kunnolla liikkeelle niin, että saadaan kaikki osapuolet samaan pöytään. Kanerva kertoi Yle Uutisille Dnipropetrvoskista, Itä-Ukrainasta.
Venäjä-mieliset päänvaivana
Vaalien järjestämistä vaikeuttaa Itä-Ukrainan epävakaus. Venäjä-mieliset separatistit ovat vallanneet hallinto- ja turvallisuusrakennuksia useissa Itä-Ukrainan kaupungeissa. Viimeksi vappuaattona separatistit onnistuivat valtaamaan Horlivkan kaupungissa poliisiaseman ja hallintorakennuksen.
Valtausten vuoksi Ukrainan keskushallinnon ote on kirpoamassa noin tusinassa Itä-Ukrainan kaupungissa.
Ilkka Kanerva myöntää, että on oikeutettua kysyä pystytäänkö tällaisissa oloissa ylipäätään järjestämään vaaleja.
– Kysymys on oikeutettu, sillä kyllä täällä Itä-Ukrainassa varsinkin on suurta skeptisyyttä sen osalta, että kyetäänkö siellä erilaisten villien aseistautuneiden ryhmien toimesta aiheuttamaan sellaista epäjärjestystä, että vaalien käytännön toimeenpano häiriintyy, ja vaalien tulos ei sitten edustaisikaan koko kansan käsitystä.
Kanervan mukaan Etyj:n valtuuskunta tekee kuitenkin kaikkensa, että vaalit pystyttäisiin järjestämään. Valtuuskunta on tavannut Ukrainassa puolueiden edustajia, vaaliviranomaisia ja kansalaisjärjestöjen edustajia.
– Koetetaan löytää yhteinen näkemys siitä, miten vaaleissa tulee toimia, jotta nämä kansainväliset standardit voisivat toteutua käytännössä.
Ukrainan epävakaasta tilanteesta huolimatta Kanerva jaksaa uskoa siihen, että presidentinvaalit kyettäisiin järjestämään.
– Minun on pakko uskoa siihen ja luottaa siihen, että järki voittaa.
Sieppaukset ja muita turvallisuusuhkia
Järjettömyyksiä Ukrainassa on jo tapahtunut liiankin kanssa, yhtenä räikeimmistä Etyj-tarkkailijoiden sieppaus, joka jatkuu yhä. Venäjä-mielisten separatistien viime viikolla sieppaamien seitsemän sotilastarkkailijan tilanteesta Kanervalla ei ole tietoa, koska heidän vapauttamisekseen Etyj:ssä toimivat eri henkilöt.
Kanerva tuomitsee tarkkailijoiden sieppaamisen.
– On todella vastenmielinen, ikävä ilmiö, että tällä tavoin päästetty tapahtumaan. Minä en näe siinä mitään muuta kuin suoraa rikollista toimintaa.
Etyj-tarkkailijoiden sieppausten myötä myös Kanervan johtaman valtuuskunnan turvatoimet ovat tiukat. Kanerva sanoo tilanteen huolettavan eikä valtuuskunnan liikkeitä Ukrainassa ole paljastettu julkisuuteen juuri turvallisuusuhkien vuoksi.
– Me emme ole tehneet selkoa niistä kohteista, joissa tämän matkan aikana kuljemme, koska se olisi liian ilmeistä, että sen jälkeen kyettäisiin mahdollisia häiriöitä meidän työllemme asettamaan helpommin.