Keskusta, kokoomus, perussuomalaiset, SDP. Suurten puolueiden järjestys on Ylen uusimmassa kannatusmittauksessa ennallaan, eikä prosenteissakaan ole isompia heilahteluja. Pikkupuolueissa huomio kiinnittyy Vasemmistoliiton yli prosenttiyksikön nykäisyyn.

Taloustutkimus tekee Yle Uutisten kannatuskyselyn haastatteluja jatkuvasti, ei siis esimerkiksi vain muutamana päivänä ennen tulosten julkistamista. Tällä kertaa käppyröiden kehittyminen huhtikuun sisällä onkin poikkeuksellisen mielenkiintoista.

Muun muassa Vasemmistoliiton nousu selittyy puhtaasti puolueen päätöksellä lähteä hallituksesta. Vasemmistoliiton voi hyvällä syyllä sanoa lähteneen oppositioon lihomaan.

Kun ryhmä ”muut” on samaan aikanaan kutistunut entisestään, on selvää, että äärivasemmalla on muhitellut piilokannattajia, joille puolueen osallistuminen Kataisen hallitukseen ei ole maistunut.

Kokoomus oli maaliskuussa jo ajamassa keskustan etumatkan kiinni, mutta huhtikuussa tapahtui jotakin, joka pysäytti kannatuksen kasvun. Samalla keskustan kannatuksen lasku pysähtyi.

Aivan. Jyrki Katainen ilmoitti, ettei ole enää käytettävissä kokoomuksen puheenjohtajaksi ja pääministeriksi ja kokoomuksen nousukiito sakkasi. Moni näyttää arvostaneen pääministerin toimia vaikeina aikoina.

Vaikeita aikoja on elänyt myös SDP, mutta kuinka ollakaan viisari värähti ylöspäin heti kun Katainen ilmoitti jättävänsä laivan. Olisiko sittenkin niin, että jatkuvuudella on puolensa?

Sopii kysyä mihin jäi Jutta Urpilaisen vaaliralli Kataisen ilmoituksen jälkeen. SDP:n kannatus olisi pontevammalla esiintymisellä noussut vieläkin enemmän. Samalla Urpilainen olisi saattanut varmistaa oman jatkopestinsä puolueen johdossa.

Nyt se on kaikkea muuta kuin varmaa. Seinäjoella tavataan. Ja Lahdessa.

Jari Korkki
kirjoittaja on Yle Uutisten politiikan toimittaja ja TV1:n Ykkösaamun juontaja