Hämeen Kokoomus on asettanut forssalaisen kansanedustajan Sanni Grahn-Laasosen ehdokkaakseen kokoomuksen varapuheenjohtajaksi.

Orimattilassa tiistaina pidetyn piirikokouksen päätös oli yksimielinen.

Grahn-Laasonen näkee puolueensa olevan muutosten edessä. Uusia työtapoja ja kasvoja tarvitaan. Jos Sanni Grahn-Laasonen tulisi valituksi, lupaa hän jo nyt kiertää kenttää ja kuunnella järjestöväkeä.

– Olen valmis laittamaan itseni peliin, kiertämään, innostamaan ja herättelemään järjestökenttää arvokeskusteluun. Politiikan tekeminen tai siitä keskusteleminen eivät Kokoomuksessa saa olla ministereiden tai kansanedustajien yksinoikeus, Grahn-Laasonen lataa tiedotteessaan.

Sanni Grahn-Laasonen on ensimmäisen kauden kansanedustaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri.

Hämeen piiri isännöi Lahdessa 13.-15.6. järjestettävää kokoomuksen puoluekokousta.