Oikeusministeriön työryhmä esittää, että tuomareiden sidonnaisuuksia ja sivutoimien sääntelyä täsmennettäisiin. Tuomioistuinlakia pohtineen työryhmän mukaan julkisuutta lisättäisiin perustamalla rekisteri, johon merkittäisiin tiedot tuomareiden sidonnaisuuksista, sivutoimiluvista sekä sivutoimesta saaduista yli 10 000 euron palkkioista.

– Käsittääkseni tärkeintä on tietää, onko tuomarilla sivutoimia ja minkä tyyppisiä. Tuomarihan itse tietää, onko jäävi käsittelemään jotain asiaa. Myös hänen esimiehensä saa tietää, kuka on maksajan paikalla, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) sanoo Yle Uutisille.

Rekisteriä tuomareiden sivonnaisuuksista ja sivutoimista pitäisi Oikeusrekisterikeskus. Työryhmä arvioi, ettäi yleisön tiedonsaanti helpottuisi, kun tiedot olisi keskitetty yhdelle viranomaiselle.

Sidonnaisuusilmoitukset ja niiden muutokset on tähän mennessä annettu oikeusministeriölle. Jatkossa ne toimitettaisiin tiedoksi sille tuomioistuimelle, johon tuomari nimitetään. Tuomioistuimen velvollisuutena olisi toimittaa sidonnaisuustiedot Oikeusrekisterikeskuksen ylläpitämään rekisteriin.