Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän Nato-kantaan Ukrainan kriisi ei ole vaikuttanut. Sipilä on kertonut mielipiteensä myös valintansa jälkeen kaksi vuotta sitten.
– Oma Nato-kantani on täsmälleen sama kuin puolueeni. Ei kuuluta sotilasliittoon, optio on olemassa. Jos liittymistä harkitaan, täytyy pitää kansanäänestys, Sipilä sanoo.
Pääministeri Jyrki Katainen kertoi "toreilla puhuttavan" ja itsekin miettineensä, voisiko Suomelle tapahtua kuin Ukrainalle. Sipilä sanoo miettineensä asiaa ja näkevänsä Suomen ja Ukrainan aseman "ihan erilaisina".
– En pidä hyvänä sitä, että kriisi päällä käydään Nato-keskustelua. Silloin kun näitä keskusteluja käydään, pitää olla pidempää harkintaa ja normaali tilanne.
Sipilän mielestä Suomen paras turvatakuu on yleiseen asevelvollisuuteen perustuva itsenäinen puolustus.