Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan hänen viikon takaisen lähtöilmoituksensa jälkeen esitetyt vaatimukset ennanaikaisista vaaleista ovat perusteettomia ja voisivat johtaa hallituksen tekemien vaikeiden päätösten peruuntumiseen. Katainen muistutti Yle TV1:n Ykkösaamussa, että uusilla vaaleilla ei tulisi pelleillä tai leikitellä.

– Olemme tehneet mittavia menoleikkaus- ja veronkorotuspäätöksiä. Ne eivät astu voimaan ennen kuin niistä on tehty budjettilait ja ne on hyväksytty eduskunnassa. Sote-uudistusta ollaan juuri sorvaamassa ja tekeillä on myös muita isoja rakenteellisia uudistuksia, jotka vaikuttavat Suomen kilpailukykyyn ja talouden tulevaisuuteen. Jos nyt käytäisiin uudet vaalit vaikkapa syksyllä, niin kaikki pitäisi aloittaa alusta.

– Uusien vaalien jälkeen pitäisi ruveta miettimään, mitä tehdään sotelle ja minkälaisia leikkauksia, veronkorotuksia ja rakenneuudistuksia tehdään. Eli Suomi olisi tässä suhteessa tuuliajolla, Katainen sanoi.

Katainen: Ei huutodemokratiaa

Kataisen mukaan mahdolliset uudet vaalit tulee järjestää perustuslain mukaisesti, ei huutoäänestyksen perusteella.

– Ennenaikaisten vaalien määräämismahdollisuus on tarkoitettu erittäin poikkeuksellisia tilanteita varten. Eduskunta on itse edellyttänyt, että eduskunnan hajottamisen aiheena saattaa olla vain pitkäaikainen, lähinnä poliittisen hallituksen muodostamisvaikeutena ilmentyvä parlamentaarinen kriisi.

Yhden puolueen lähtö hallituksesta ei vielä tarkoita vaaleja tai edes uusia hallitusneuvotteluja, Katainen muistutti.

– Siinä tapauksessa, että hallitus menettäisi enemmistön eduskunnassa marssijärjestys olisi se, että katsotaan, voiko vähemmistöhallitus jatkaa, tai sitten neuvotellaan puolueiden kanssa uudesta hallituspohjasta. Uusiin vaaleihin mennään vasta, jos tämä ei ole mahdollista.

– Tämä on hyvin selvää tekstiä. Meillä on kuitenkin julkisuudessa suhtauduttu hyvin löysin rantein uusiin vaaleihin. Ikään kuin että nämä vaikeat ajat oikeuttaisivat tälläiseen leväperäiseen suhtautumiseen perustuslakia kohtaan. Meidän pitää elää järjestäytyneesti, eikä minkään huutodemokratian varassa.