Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) vastasi Ylen A-studion haastattelussa keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän ehdotukseen valtion sijoitusyhtiön Solidiumin myynnistä. Sipilä väläytti tiistaina eduskunnassa Solidiumin myymistä, mikäli siten saataisiin 200 000 uutta työpaikkaa Suomeen.
Vapaavuori sanoi, että hän olisi valmis myymään vaikka koko Solidiumin, jos se toisi 200 000 uutta työpaikkaa.
– Ongelma on vain se, että emme me voi ostaa pysyviä, kannattavia yksityisen sektorin työpaikkoja rahalla. Ja silloin Sipilä jättää vastaamatta kysymykseen siitä, mitä hän itse varsinaisesti tekisi, Vapaavuori sanoi.
SDP:n Antti Rinne on puheenjohtajakampanjassaan kaavaillut valtiolle keskeistä roolia uuden viennin luomisessa ja myös omistajana. Vapaavuori ei tällaiseen valtion rooliin usko.
– 1950- ja 1960-luvulla elettiin sitä aikaa, eikä sen ajan lainalaisuudet toimi enää. Valtiolla on rooli ja voi olla rooli yleisten edellytysten luomisessa ja riskirahoituksen tuomisessa ennen kaikkea kasvu- ja siemenvaiheen ýrityksiin. Mutta se, että valtion rahoin ryhdyttäisiin teollistamaan Suomea, ikävä kyllä se ei ole realismia enää miltään osin.
Vapaavuori miettii vielä puheenjohtajakisaa
Vapaavuori kertoi A-studiossa miettivänsä edelleen, lähteekö ehdolle kokoomuksen puheenjohtajaksi.
– Se on iso ja hankala ja vaikea kysymys, jota sekä allekirjoittanut että eräät muut julkisuudessa vahvasti esillä olleet varmasti kovasti tuumailevat tällä hetkellä.
Vapaavuori ei myöskään sanonut, milloin aikoo kertoa päätöksestään.
– Meillä on myös sellaisia poliitikkoja, jotka kertovat, koska aikovat kertoa, mutta se ei ole minun tapani toimia. Kerron sitten, kun tuumailut ovat valmiit.